Käsitekarttojen käsitefrekvenssit

Käsitekartoissa käytettyjen käsitteitä kuvaavien sanojen laskeminen ei sinänsä auta ymmärtämään oppimisprosessia, joten seuraavaksi esittelemäni käsitefrekvenssit tulisi sijoittaa siihen kontekstiin tai tilanteeseen, jossa kukin käsitekartta piirrettiin. Ensimmäinen käsitekartta (K1) piirrettiin tilanteessa, jossa osanottajilla ei voinut olla kovin selvää kuvaa siitä, mistä tässä tutkimuksessa oikein on kyse. He eivät myöskään olleet vielä päättäneet sitä, aikovatko tuottaa dokumenttielokuvan vai suorittavatko opinnot esimerkiksi esseen kirjoittamalla. Viimeinen käsitekartta (K5) piirrettiin verkkokurssin ja oman dokumenttielokuvan tuottamisen jälkeen (TT3), jolloin tutkimusryhmän osanottajat olivat jo ehtineet omaksua elokuvatuotantoon tarvittavan asiantuntijamaisen ajattelun perusteet. Käsitefrekvenssit auttavat silti omalta osaltaan hahmottamaan sitä, millaisen käsitteistön avulla elokuva-alan perusopintoja WWW-palvelussa voisi toteuttaa. Enimmillään tutkimusryhmän osanottajan käsitekartassa esiintyi 66 käsitteitä ilmaisevaa sanaa, niukimmillaan toinen tutkimusryhmän osanottaja selvisi käyttämällä vain yhdeksäätoista käsitettä (taulukko 5).

Käsitefrekvenssi nousee lähes kaikilla tutkimusryhmän osanottajilla tasaisesti ensimmäisestä piirtämistilaisuudesta viimeiseen eli viidenteen (K1-K5). Toisessa tilaisuudessa (K2) piirrätin käsitekartan lisäksi vuokaaviomaisen esityksen elokuvatuotannosta (taulukko 5, sarake K2): siksi käsitefrekvenssi on selvästi suurempi kuin ensimmäisessä ja kolmannessa piirtämistilaisuudessa (sarakkeet K1 ja K3). Käsitekartta K2 ja vuokaavio K2B piirrettiin orientoivan eli itsenäisen tiedonhankinnan vaiheen (TT2) lopussa, sillä ennen verkkokurssin (TT3) ja dokumenttiprojektin aloittamista oli tärkeä saada käsitys ryhmän tuotanto-osaamisesta. Pelkän käsitekartan avulla vaikuttaa olevan vaikeahkoa saada kokonaiskuvaa opiskelijan elokuvatietämystä kuvaavasta käsitteistöstä. Silti käsitemäärien keskiarvo nousee kolmannessa, neljännessä ja viidennessä kartassa (K3, K4 ja K5), jotka ovat etäopiskelujakson (TT3, 12.2.-20.9.2001) karttoja. Piirtämistilaisuus K2 on siten tuotannollisten syiden vuoksi poikkeus, sillä olen laskenut käsitteet kahdesta peräkkäin samassa tilaisuudesta tehdystä piirroksesta, joista toinen oli käsitekartta (K2) ja toinen vuokaaviomainen esitys (K2B) elokuvatuotannosta (kuvio 24 ja kuvio 25).

Osanottaja 02:n vuokaaviossa (K2B) elokuvaamisen näkyvin osa eli kuvaukset on vain pieni osa koko tuotantoa (kuvio 24). Tämän oivaltaminen oli tärkeä askel matkalla asiantuntijuuteen. Piirtäjä jäsentää työvaiheet selvästi: kuvausta edeltää esituotantovaihe osatehtävineen ja kuvauksia seuraa jälkituotantovaihe.

Samassa tilaisuudessa (K2) piirretyistä käsitekartoista ja vuokaaviomaisista esityksistä löytyi erilaisia käsitteitä kuin pelkistä käsitekartoista, jotka piirrettiin tilaisuuksissa K1, K3, K4 ja K5 (taulukko 6 ja taulukko 7).

Käsitekartta K2:n ja vuokaavio K2B:n yhteinen käsitefrekvenssi ylitti myös kolmannen (K3) ja neljännen (K4) kartan käsitefrekvenssin. Kahden kartan avulla osanottaja vaikuttaisi pystyvän tarkemmin kuvaamaan elokuvaan ja sen tuottamiseen liittyvän tietämyksensä. Osanottaja 02:n ja 03:n käsitekartat (K2) ja vuokaaviomaiset esitykset (K2B) ovat hyvä esimerkki käsitemäärän noususta toisessa tapaamisessa, jolloin piirrettiin kaksi kuvausta samasta aiheesta (kuvio 24 ja kuvio 25). Vuokaaviomaisen esitystavan käyttö saattaa ehkä tiukasti ajatellen vääristää tuloksia, mutta design-tutkimuksen kannalta vuokaaviomaisuuden arvo oli selvä. Elokuvantajun oppimateriaalikartta on järjestetty tietyssä mielessä vuokaavion avulla: tuotanto visualisoidaan siten, että se etenee vasemman yläkulman elokuvakulttuurissa syntyvästä ideasta kolmen tuotantovaiheen kautta valmiin elokuvan levitykseen (kuvio 40). Tällainen elokuvatuotannon kokonaisuuden hahmottaminen ja ymmärtäminen oli tärkeää tutkimusryhmän osanottajien oman dokumenttiprojektin onnistumiselle. Vuokaaviomaisuus tässä yhteydessä (verkkokurssiin liittyvän dokumenttielokuvan tuotannon kannalta) järjestää osanottajan käsitekartan ajallisesti ja tuotannollisesti. Se on siten vain yksi tapa järjestää useisiin kymmeniin termeihin kasvavat käsitekartat siten, että niiden oppimista tukeva rakenne jäsentyisi entistä tarkemmin. Samoin Elokuvantajun tuotannossa käytettiin vastaavanlaisia esityksiä (kuvio 18).

Vertasin kaikkia piirrettyjä käsitekarttoja ja vuokaaviomaisia esityksiä useaan otteeseen ja eri tavoin toisiinsa samalla tavalla kuin osanottajien 02 ja 03 käsitekarttoja edellä sekä laskin kaikki löytyneet käsitteitä kuvaavat termit. Taulukoinnin perusteella vuokaaviomainen esitystapa näyttää tukevan juuri elokuvatuotantoon liittyvän tietämyksen kehittymistä. Yleisesti ottaen tutkimusryhmän osanottajat ilmaisivat käsityksensä yhteistoiminnallisen elokuvaopiskelun kannalta relevantin terminologian avulla verkko-opiskeluvaiheeseen TT3 siirryttäessä. Kuviot 24 ja 25 sekä taulukot 6 ja 7 viittaavat elokuvailmaisun oppimiseen jo vaiheiden TT1 ja TT2 aikana sekä tämän oppimisprosessin aikana kehittyneeseen taitoon ilmaista elokuvaan liittyvät tietorakenteet selkeällä ja muiden ymmärtämällä tavalla. Siten osanottajien karttasarjat K1-K5 kuvaavat sekä subjektiivisia tietorakenteita että yhteisöllisten viestintätaitojen kehittymistä, jossa vuokaavion käyttö auttoi jäsentämään elokuvatietämystä.

Elokuvantajun käyttöliittymän karttahaussa eli oppimateriaalikartassa käytetyt käsitteet (kuvio 40) esiintyivät yleisesti kaikissa kartoissa (suuraakkosin eli versaalilla seuraavassa listassa ja taulukossa 8): ELOKUVA (”elokuvakulttuuri”, 41 mainintaa), KÄSIKIRJOITUS (33), TUOTANTO (25), ÄÄNI (23), KUVAUS (22 mainintaa), LAVASTUS (21), ESITUOTANTO (19), KUVA (18), JÄLKITUOTANTO (16) ja LEVITYS (15). Ilmiölle ei ole yksinkertaista kausaalista selitystä. Nähtävästi nykyinen länsimainen kulttuuri opettaa audiovisuaalisen ilmaisun perusteet kattavasti kaikille kansalaisille. Varsinkin korkeakouluopiskelijoille elokuvailmaisun eri perinteet ja tyylilajit ovat tuttuja. Samoin lähes kaikki tietävät jotain mediatuotantojen perusteista. Siten käsitekartat ja Elokuvantajun esitystapa ovat sananmukaisesti hiljaisen elokuvatiedon kartoituksia: elokuvan taju on osa kaikkien kansalaisten hiljaista tietoa, olemme kasvaneet kulttuuristen elokuva-artefaktien vaikutuksessa. Tämän vuoksi tuotantoterminologiaan liittyvä käsitteellistyminen oli odotettu tulos. Tutkimusryhmän osanottajien kartat ja niissä käytetyt käsitteet yhtenäistyivät, joten tutorin mahdollisuudet elokuvaan liittyvän yhteisöllisen oppimisen evaluointiin paranivat kurssin edistymisen myötä (taulukko 8 ja 9).

Taulukoin kaikkien käsitekarttojen käsitteet ja laskin frekvenssit (kuvio 26; liite 6). Opiskelulle olennaiset käsitteiden frekvenssit muodostavat pareto-jakauman (potenssijakauma; power law distribution; Barabási 2002, 71). Pareto-jakaumassa on paljon noodeja (termejä), joilla on vähän linkkejä sekä vähän noodeja (termejä), joilla on paljon linkkejä. Tämä vastaa arkikäsitystä sanojen hyponymiasta ja käsitteiden taksonomiasta eli hyperonyymien merkityksestä ja linkittymisestä hyponyymeihin. Barabási (2002, 92) huomauttaa, että luonnollisen kielen mittakaavattomuus (scale-free nature) on osoitettu monissa tutkimuksissa. Siten käsitekarttojen käsitteistä ja niiden välisistä linkeistä ei laajassa aineistossa saa tehtyä tasaisesti jakautuvia tilastollisia esityksiä. Luonnollisessa kielessä noodeina ovat sanat ja linkit edustavat semanttisia suhteita sanojen välillä. Jotkin sanat yksinkertaisesti kattavat enemmän merkityksiä kuin toiset. Näiden sanojen avulla avautuu enemmän mahdollisuuksia päästä eteenpäin kuin toisten sanojen avulla. Tässä aineistossa tällainen termi on tietysti elokuva, joka avaa tarvittavan terminologia aivan eri tavalla kuin termit cinéma vérité tai esityskopio.

Elokuvantajun osakokonaisuuksien (elokuvakulttuuri, käsikirjoitus, esituotanto, tuotanto, ohjaus, kuvaus, äänitys, jälkityöt ja levitys) ilmeneminen käsitekartoissa tapahtui ilman erillistä opetusta. Oppimateriaalin mielekkääksi koettu rakenne sekä käsitteet näyttävät siirtyvän osaksi opiskelijoiden kognitiivisia rakenteita ja käsitteistöä. Osanottajat hakivat tehtävissä tarvittavan aineiston Elokuvantajusta ja tulivat samalla oppineeksi alan terminologiaa, jota käytettiin johdonmukaisesti käsitekartoissa ja viestinnässä.