2.5.1 Käsitekartat

Käytin tutkimuksessa käsitekarttoja hahmottamaan osanottajien elokuvatietämyksen laajenemista, linkittymistä ja kehitystä. Tämä tuntui tarkoituksenmukaiselta, koska Elokuvantajun käyttöliittymästä päätettiin jo alkuvaiheessa tehdä karttamainen. Käsitekarttojen käyttö tutkimusvälineenä tuki design-tutkimuksen iteratiivista tavoitetta kehittää Elokuvantajun oppimateriaalikarttaa osanottajien oppimisprosessin tarjoaman tiedon välityksellä. Käsitekarttojen käyttöä puolusti myös tuotannollinen tavoite hallita laajaksi paisuvaa tutkimusaineistoa.

Käsitekartta (concept map) on avoin kuvaus piirtäjän hallitsemista käsitteistä ja väittämistä (kuvio 6). Käsite on joko yksilökäsite tai yleiskäsite. Ensimmäisen alaan kuuluu täsmälleen yksi tarkoite ja jälkimmäisen alaan kuuluu useita vaihtoehtoisia tarkoitteita. Erisnimet nimeävät yleensä yksilökäsitteitä, substantiivit ja adjektiivit yleiskäsitteitä. Lauri Carlsonin (2003) mukaan erisnimen määrittely on vaikeaa. Esimerkiksi nimitys SETin puheenjohtaja nimeää yksilökäsitteen, jonka tarkoite vuonna 2004 on Sakari Kirjavainen. Nimitys SETin jäsen nimeää puolestaan yleiskäsitteen, jonka ala on Suomen Elokuva- ja Videotyöntekijäin liitto SET ry:n jäsenkunta ja jonka tarkoite on jokainen jäsenmaksut ajallaan hoitanut jäsen. Nimitys settiläiset nimeää joukkotarkoitteisen yksilökäsitteen. Sekaannus syntyy, koska kaikki yksilökäsitteen nimitykset eivät ole kieliopillisesti erisnimiä (kuten SETin puheenjohtaja). Nimitys tarkoittaa kielellistä ilmausta, jolla nimetään jokin käsite. Äänteet, morfeemit, sanat, liikkeet ja eleet muodostavat merkkijonoja, mutta kielellisiä ilmauksia ovat vain ne merkkijonot, joilla on jokin merkitys.

Väittämä (proposition) on vähintään kaksi käsitettä yhdistävä merkityskokonaisuus, jolla esitetään käsitteiden välisiä suhteita (Anderson 1980, 145-154). Kartassa voi olla useampi väittämä, jotka analyysissa etsitään. Yksinkertaisessa käsitekartassa on vain kaksi käsitettä, jotka muodostavat väittämän yhden tai useamman linkkisanan avulla (Novak & Gowin 1997, 28). Kuviossa 6 on useampi väittämä: Ensiksi kahden käsitteen väittämä ”elokuva on toimintaa”, toiseksi ”elokuvassa on kolmen näytöksen rakenne” ja kolmanneksi ”ensimmäisessä näytöksessä esitellään ristiriidat, miljööt ja henkilöt, joista yksi on sankari”. Käsitekarttojen avulla voidaan arvioida väitelinkkien pätevyyttä tai tunnistaa käsitteiden puuttuvat yhteydet (Novak & Gowin 1997, 19-23). Esimerkiksi väittämä ”lännenelokuvien roistoilla on aina mustat hatut” on suhteellisen pätevä 1950-luvun elokuvissa, muttei juuri 1970-luvun jälkeisissä elokuvissa.

Hyponymia tarkoittaa sanojen hierarkkisia suhteita (Kangasniemi 1997, 57). Periaatteessa käsitekartta on hierarkkinen esitys siten, että yläkäsite eli hyperonyymi on kartan yläreunassa, näiden alla alakäsitteet eli hyponyymit ja alimmaisena esimerkkejä ja yksilökäsitteiden erisnimiä. Esitin käsitekartan väljässä muodossa, jossa ei tarvitse noudattaa ylhäältä alas -hierarkiaa. Hyponymia tulee ilmi myös siten, että hyperonyymi - kuten elokuva - sijoitetaan keskelle karttaa ja hyponyymit erkanevat tästä keskuskäsitteestä kuin renkaat vedessä. Tällaista miellekarttamaista ratkaisua käytettiin kaikissa käsitekartoissa. Hyponyymisten suhteiden perusteella on mahdollista muodostaa moniportaisia ja hienojakoisia taksonomioita eli käsitteellisiä jaotuksia. Taksonomia ilmeni useimmissa kartoissa siten, että keskellä paperia olevan hyperonyymin ympärille syntyi rengasmaisia hyponymian tasoja, jotka vastaavat ”ylhäältä alas”-käsitekarttaa. Kahden tavan välillä ei siten ole juuri eroa, mutta miellekartoista poiketen käsitekartoissa ei käytetä piirrettyjä kuvia. Valitsin käsitekartat välttääkseni piirrretyn kuvan moniselitteisyyttä, sillä yksittäistä käsitettä kuvaavan nimityksenkin moniselitteisyys tuottaa analyysivaiheessa tulkintaongelmia.

Käsitekartat selventävät sekä opiskelijalle että opettajalle ne avainideat, joihin keskittyä kussakin tehtävässä (Biese 1997; Leung 1996a & 1996b). Käsitekarttatyöskentelyssä ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa eikä käsitekartta ole koskaan lopullinen esitys asiasta: kartta on joustava oppimisen ja suunnittelun työväline. Kartan linkit ovat reittejä noodien välillä ja yhdistävät käsitteiden merkitykset väittämiksi (Kremer 1998). Tutkijalle käsitekartat antavat yhteenvedon siitä, mitä osanottaja on oppinut ja miten oppimisprosessi on mahdollisesti tapahtunut (Kankkunen 1999). Voidaan esimerkiksi seurata käsitteiden muuntumista, lisäämistä, ryhmittymistä ja poisjättämistä sekä käsitteiden välisten linkkien muutoksia (Murtonen & Merenluoto 2002).

Opetin karttatyöskentelyn ensimmäisissä tapaamisissa molemmille ryhmille soveltamalla Joseph D. Novakin ja D. Bob Gowinin (1997) tapoja näyttämättä mallikarttaa. Työskentely vaikutti olevan sekä tutkimus- että vertailuryhmän osanottajille helppoa ja luontevaa, lähinnä Mind Map® -termin tuttuuden takia (Buzan & Buzan 1993). Elokuva-käsitekartan instruktiossa pyysin piirtämään käsitekartan aiheesta ”elokuva” siten kuin osanottaja sen ymmärsi (liite 4). Tutkimusryhmän instruktion esitin viittomalla ja vertailuryhmän instruktion suomeksi puhumalla. Pyysin sisällyttämään käsitekarttaan ne käsitteet, joita osanottaja piti tärkeinä elokuvassa. Lisäksi ohjeistin, että piirretyn kartan avulla osanottaja voisi selittää asian toiselle ihmiselle. Instruktiossa kerroin myös, ettei kyseessä ole miellekartta (Mind Map®), vaan käsitekartta. Käsitekartan suunnittelua varten jaoin jokaisella kerralla luonnostelupaperin, jota osa opiskelijoista käytti hyväkseen. Ehdotin osanottajille aloittavan yläkäsitteen paikaksi joko paperin keskustaa tai yläreunan keskiosaa, jälkimmäinen on Novakin ja Gowinin (1997, 20, 28-43) suosittelema tapa.

Tutkimusryhmä (n = 7) piirsi yhteensä seitsemässä tapaamisessa viisi käsitekarttaa aiheesta ”elokuva” (14.4.1999, 8.9.2000, 12.2.2001, 23.5.2001 ja 20.9.2001), yhden käsitekartan aiheesta ”elokuvailmaisu ja viittomakieli” sekä yhden aiheesta ”etäopiskelu” (27.3.2000), yhden aiheesta ”opetus” ja yhden aiheesta ”viestintä” (3.5.2000). Käsitekarttoja piirrettiin siten 1-3 käsitekarttaa kussakin tapaamisessa, joista yksi piirrettiin parityönä vapaasti osanottajien valitsemasta etäopiskeluun soveltuvasta aiheesta. Pelkästään elokuvaan liittyviä käsitekarttoja piirrettiin viidessä tapaamisessa, jotka on koodattu tunnuksin K1-K5, K1:n ollessa ensimmäinen 14.4.1999 ja K5:n ollessa viimeinen 20.9.2001 tapaaminen. Kaikki käsitekartat piirrettiin ohutkärkisellä mustalla huopakynällä vaakasuoralle A3-arkille ulkopuolisilta suljetussa tilassa tutkijan läsnä ollessa. Kartan oikeaan yläkulmaan lisättiin tunnistetiedot: osanottajan nimi ja päivämäärä (liite 4). Tutkimusaineistoa raportoidessa nojaudun koodimerkintöihin (esimerkiksi käsitekarttojen tekijöihin ja mittauskertaan viittaaminen), jotka on selitetty liitteessä 3.

Tutkimusryhmä piirsi viiden elokuvakartan lisäksi käsitekarttoja muista käsitteistä kuin elokuvasta. Toisessa tapaamisessa (27.3.2000) piirrettiin ensiksi yksi kartta käsitteestä ”etäopiskelu”. Pyysin osanottajia selvittämään käsitekartan avulla etäopiskeluun liittyvät asiat sekä sen, mihin etäopiskelua voidaan käyttää. Toiseksi piirrätin kartan käsitteistä ”elokuvailmaisu ja viittomakieli”. Halusin nähdä, miten viittomakieli linkittyisi elokuvaan. Instruktiona oli: ”Piirrä käsitekartta elokuvailmaisusta ja viittomakielestä. Sijoita nämä kaksi käsitettä kartan keskelle.” Toisen tapaamisen (27.3.2000) lopuksi piirrettiin parityönä käsitekartta itse valitusta etäopiskeluun soveltuvasta aiheesta. Ehdotin parityötä nähtyäni spontaania ja luontevaa keskustelua kahden ensimmäisen kartan piirtämisen aikana. Kolmannessa tapaamisessa (3.5.2000) piirrettiin kartta käsitteestä ”opetus” ja toinen kartta aiheesta ”viestintä”. Neljännessä tapaamisessa (K2, 8.9.2000) piirrätin jälleen elokuvakartan sekä sen lisäksi elokuvatuotannon etenemistä kuvaavan vuokaaviomaisen esityksen, jossa pyysin piirtämään ”kronologisen eli aikajärjestyksen mukaisen esityksen elokuvatuotannon vaiheista”. Tämän tarkoituksena oli saada käsitys tutkimusryhmän osaamisesta ennen kuin sen osanottajat aloittivat oman dokumenttiprojektinsa aiheesta ”Miten kuvaan koulua ekaluokkalaisen silmin?”. Vuokaaviomaisen esityksen avulla tuotantoprosessi voidaan jakaa osiin teknisesti tai ajallisesti. Tavoitteena oli myös selvittää, miten eri piirtämistapa vaikuttaisi käytettäviin käsitteisiin.

Vertailuryhmä (n = 5) piirsi ensimmäisessä tapaamisessa 10.12.1999 kartat aiheista ”elokuva” ja ”Internet” sekä toisessa tapaamisessa (9.4.2001) kartat ”elokuvasta” sekä omasta pääaineestaan (leikkaus, ohjaus, tuotanto). Instruktio: ”Piirrä käsitekartta aiheesta 'elokuva' siten kuin sinä sen ymmärrät. Sisällytä käsitekarttaan ne käsitteet, joita pidät tärkeinä elokuvassa. Piirrä kartta siten, että voit sen avulla selittää asian toiselle ihmiselle.” (liite 4)

Vertailuryhmän piirtämien käsitekarttojen kautta sain tietoa siitä, miten elokuvatuotannon peruskäsitteet hahmottuvat intensiivisessä lähiopiskelussa. Toiseksi sain vertailuaineistoa siitä, miten kahden vuoden elokuvaopinnot Taideteollisessa korkeakoulussa auttavat opiskelijoita jäsentämään elokuvan käsitteistöä ja niihin liittyviä linkityksiä. Käsitekarttojen koodaus on liitteessä 3.