3.4 Elokuvantaju-tuotannon ja toimintatutkimustulosten yhteenveto

I promise you. We'll find 'em. Just as sure as a turnin' of the earth (John Waynen roolihahmo Ethan Edwards John Fordin elokuvassa Etsijät - Searchers, 1956).

Vuorovaikutus toimintatutkimuksen ja Elokuvantaju-tuotannon välillä ei ollut mitenkään yksinkertaista tai suoraviivaista ja tuotti aluksi vaikeuksia. Käytännössä kyseessä oli monimutkainen hanke ja itseorganisoituva järjestelmä, jonka kaikki tekijät vaikuttivat toisiinsa. Elokuvantajun toteuttaminen olisi ollut vaikeaa ilman toimintatutkimuksen verkkokursseista saatuja kokemuksia. Lisäksi Laitisen ja Viikarin sekä toimintatutkimuksen osanottajien sitoutuminen niin subjektiivisen elokuvan tajunsa kuin yhteisöllisen Elokuvantaju-palvelun kehittämiseen oli erittäin tärkeää tutkimushankkeen onnistumiselle. Arvioin toimintatutkimuksen osanottajien elokuvailmaisuun liittyvän tietämyksen kehittymisen käsitekarttojen, FLE-puheenvuorojen ja oppimispäiväkirjojen avulla. Vertaamalla aineistoa keskenään havaitsin, että osanottajat oppivat jäsentämään ja rakentamaan elokuvatietouttaan. Kartat, verkko-opiskelu ja oppimispäiväkirja toimivat sekä osanottajien oppimisen että tutkijan tukena. Tutkimusryhmän ja vertailuryhmän käsitekarttojen perusteella en havainnut viittomakielisten ja suomenkielisten elokuvaopiskelijoiden välillä olennaisia eroja, joten oppiminen vaikuttaa olevan varovaisesti päätellen modaalisesti neutraalia.

Elokuvantajun tuotanto tapahtui iteratiivisesti toimintatutkimusprosessin kanssa siten, että elokuvatietämystä kehittävän verkkokurssin kokemuksia käytettiin Elokuvantajun suunnittelussa, josta saatujen kokemusten avulla suunnattiin vuorostaan verkko-opiskelua (kuvio 39).

Esimerkiksi Elokuvantajun karttamainen rakenne päätettiin säilyttää, koska havaitsin käsitekarttojen toimivan hyvin laadullisen elokuvatietämyksen esittämisessä. Esimerkiksi ensimmäisen käsitekartoituksen K1 arviointi R3 vaikutti siihen, miten toimintatutkimuksen ensimmäinen vaihe tulisi aloittaa. Elokuvantajun alustavan konseptin luonnostelu prototyypiksi (M1) arvioitiin (R5) toimintatutkimuksen alustavan vaiheen (TT1) kontekstissa. Tämä arviointi R5 vaikutti Elokuvantajun kehitystyöhön, jonka tuloksena toteutettiin alfa-versio (M2). Tätä ennen oli järjestetty käsitekartoitus K2, jonka tulokset arvioitiin (R18) ja tuloksia reflektoitiin toimintatutkimuksen alustavan vaiheen keskusteluihin FLE-oppimisympäristössä. Toimintatutkimuksen orientoiva eli itsenäisen tiedonhankinnan vaihe TT2 vaikutti sekä alfa-versioon M2 että beeta-versioon M3, ja vaikutus kumuloitui edelleen Elokuvantaju 1.0:aan (M4) eli lopulliseen julkaisuversioon. Käsitekartoitukset K1-K2 vaikuttivat enemmän tuotekehittelyyn, mutta käsitekartoitukset K3-K5 olivat puolestaan enemmän sekä Elokuvantaju 1.0:n että toimintatutkimuksen viimeisen vaiheen eli elokuvailmaisun verkkokurssin (TT3) evaluointia. Viimeinen arviointi R33 tarkoittaa osanottajien kanssa pidettyä loppuseminaaria.

Opiskelijoita pyrittiin ohjaamaan Elokuvantajun rakenteen avulla elokuvankatsojista elokuvantekijöiksi. Ensimmäiset käsitekartat (K1) osoittivat opiskelijoiden hahmottavan elokuvia katsomiskokemuksen pikemmin kuin elokuvan tekemisen mukaisesti. Aluksi käsitekartoista puuttuivat poikittaislinkit lähes kokonaan, lisäksi kartat olivat alussa persoonallisempia kuin lopussa. Tämä viitannee siihen, etteivät osanottajat täysin hahmottaneet elokuvan tekemiseen liittyvien prosessien keskinäistä vuorovaikutusta tai elokuvatuotannon ryhmätyöluonnetta. Persoonallisuus ei tietenkään ole kielteinen asia. Kyse on lähinnä siitä, miten kartoissa ilmeneva viestintätaito ja ajatusten ilmaiseminen kehittyy oppimisen aikana. Tutkimusaineistosta on nähtävissä taitojen ja tietojen kehittyminen sekä elokuvatietämyksen konstruointi. Tämä näkyy esimerkiksi käsitteiden ryhmittymisenä sekä lisääntyvinä poikkilinkkeinä.

Tutkimusryhmälle syntyi mahdollisuus tuottaa oma dokumenttielokuva, koska verkkokurssilla (TT3) elokuvatuotanto käsitteellistyi tuotantoa ajatellen riittävän hyvin. Dokumenttiprojektissa yhdistettiin osanottajien vaihteleva tietämys ja osaaminen. Elokuvailmaisun etäjaksot onnistuivat osanottajien motivaation ja yhteisen käsitteistön vuoksi, osanottajat alkoivat puhua samaa tuotannollista kieltä. Lähijaksoilla poikkeava käsitteistö ei vielä estä oppimista, sillä ryhmä työskentelee ammattilaisen antaman mallin avulla ja kuvamateriaalin kanssa, jolloin merkityksellisiä kuvia suunnitellaan, kuvataan ja leikataan. Etäjaksoilla sen sijaan toimitaan käsitteitä kuvaavien sanojen varassa, sillä kuvien käsittely on aivan liian hidasta ja epävarmaa eikä videoleikkeitä tiedostokokojen vuoksi juuri kannata siirtää nykyisellä vuoden 2005 tekniikalla. Käsitteellistymisen ansiosta asioista voidaan viestiä tehtäviin keskittyen viittaamalla esimerkiksi ennakkosuunnitteluun, käsikirjoittamiseen ja kuvasuunnitteluun siten, että toiset ymmärtävät viestin sisällön relevantisti.

Kaiken kaikkiaan tutkimusryhmä opiskeli selvästi enemmän kuin kaksi opintoviikkoa, mutta toimintatutkimuksen luonteen vuoksi täsmällisen kuvan saaminen ajankäytöstä on vaikeaa. Silti neljän opintoviikon kokonaisuus olisi realistisempi sisältöön ja työmäärään nähden. Entä miten dokumenttielokuvan ammattituotannon jäljittely edisti oppimista? Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että elokuva-ammattilaisten toiminnan jäljittely dokumenttiprojektin avulla on vähintään hyödyllinen tapa varmistaa kaikkien osanottajien opintosuoritukset. Tuotantoroolien kuten tuottaja, käsikirjoittaja, ohjaaja, kuvaaja ja kuvaussihteeri avulla syntyy tietynlainen ryhmän sisäinen kuri, jota projekti ylläpitää. Samalla konkreettinen työn edistyminen vaihe vaiheelta alkuideoinnista käsikirjoittamisen kautta kuvauksiin ja leikkaukseen luo emotionaalista sitoutumista projektiin ja onnistumisen tunteita osanottajille.