3.3.1 Elokuvan käsitteellistyminen käsitekarttojen perusteella

Ensimmäiset käsitekartat (K1) vaihtelivat odotetusti hyvin paljon verrattuna viimeisiin käsitekarttoihin (K5), jotka alkoivat muistuttaa Elokuvantajun oppimateriaalikarttaa (kuvio 20; liitteet 9 ja 11). Ensimmäiset kartat olivat persoonallisia ja miellekarttamaisia, niissä käytetty käsitteistö vaihteli paljon ja yleisesti ottaen taksonomia oli suppea. Opiskelun edetessä kartat alkoivat muuttua yksilöllistä työvälineistä yhteisöllisiksi viestinnän välineiksi, joiden avulla osanottajien käytäntöyhteisön käsitteistöstä pystyi saamaan selvän kuvan. Elokuvantajussa käytetty terminologia on nähtävästi omaksuttu informaationetsinnän (”tiedonhaun”) ja verkko-opiskelun aikana, mutta samalla Elokuvantajun oppimateriaalikartan alakarttoja on myös muokattu opiskelijoiden käsitekarttojen pohjalta. Kaikkia esiintyneitä termejä ei kuitenkaan sellaisenaan ole otettu Elokuvantajuun. Seuraavia käsitekartoissa esiintynyttä 66 termiä ei ole käytetty tässä muodossa:

Edellisen luettelon termeistä ainakin tragedia, lyhytelokuva ja kamera lisättäneen myöhemmin myös oppimateriaalikartan termeiksi. Suurin osa yllä olevista termeistä - ehkä jopa kaikki - on silti jo mukana Elokuvantajun eri artikkeleissa ja moduuleissa: kaikkia kuviteltavissa olevia termejä ei ole välttämätöntä sijoittaa oppimateriaalikarttaan.

Elokuvantajun oppimateriaalikartoissa oli tutkimuksen aikana yhteensä 179 käsitettä. Seuraavat 146 käsitekartoissa esiintynyttä termiä ovat myös Elokuvantajun oppimateriaalikartoissa moduulien linkkeinä ja niminä (yläkäsitteet eli hyperonyymit suuraakkosilla eli versaalilla):

Seuraavat 33 käsitettä ovat Elokuvantajussa, mutta eivät esiintyneet yhdessäkään käsitekartassa samassa muodossa. Esimerkiksi Cinéma Vérité (Direct Cinema) mainittiin jo toimintatutkimuksen toisessa vaiheessa (TT2) Elokuvantajun beeta-version oppimateriaalikartassa ja myöhemmin kurssin aikana (TT3) käsitteellä oli oma Cinéma Vérité-moduuli, josta oli linkki aihetta syventävään Websterin (1996) artikkeliin:

Cinéma Vérité-termin poisjäänti on kiinnostavaa, sillä osanottajien dokumenttielokuvissa olisi ollut mahdollisuus tämän perinteen käyttämiseen. Sen sijaan termi diegeettinen on Elokuvantajussa sijoitettu ääni-osioon, joten on suhteellisen ymmärrettävää, etteivät viittomakieliset osanottajat ole ottaneet sitä huomioon. Toisaalta elokuvaopiskelijatkaan eivät käyttäneet edellistä termiä käsitekartoissaan. Vaikuttaisi siis siltä, että Elokuvantajun oppimateriaalikartassa on tietyssä mielessä kolmisenkymmentä perusopintojen kannalta ”turhaa” termiä, mutta toisaalta karttamaista käyttöliittymää ei kannattane puristaa käsitteellisesti liian tiukaksi. Tärkeää on sen sijaan se, että kaikki Elokuvantajun hyperonyymit esiintyivät myös käsitekartoissa.

Käsitekartan edut ilmenivät jo ensimmäisellä kerralla: työskentely oli helppoa ja molempien ryhmien nopeimmat piirtäjät tuottivat adekvaatteja karttoja runsaassa viidessätoista minuutissa. Toisaalta työskentely ei sovellu kaikille, sillä parilla osanottajalla oli vaikeuksia aloittaa kartan piirtäminen. Sitä ei kuitenkaan ollut mahdollista selvittää johtuiko tämä itse karttatehtävästä, aiheeseen liittyvän osaamisen jäsentymättömyydestä vai mahdollisesta sosiaalisesta arkuudesta.

Tutkimusryhmän osanottaja 10 ja vertailuryhmän osanottaja 30 vaikuttivat molemmat olevan taitavia ja varmoja piirtäjiä, joten esittelen aluksi yhden käsitekartan kummaltakin (kuvio 20 ja kuvio 21) ja sen jälkeen niistä löytämäni käsitteet kahdessa taulukossa (taulukko 1 ja taulukko 2). Tämä kahden eri aikaan tehdyn ja eri alan opiskelijan piirtämän käsitekartan esittely osoittaa käsitekartoituksen toimivuuden elokuvaan liittyvän tietämyksen evaluoinnissa. Design-tutkimuksen aikana oli olennaista saada tuotantoa tukevaa tietoutta selvän formaatin avulla. Tätä tarkoitusta käsitekarttojen käyttö palveli erittäin hyvin.

Tutkimusryhmän osanottaja 10:n analyysi elokuvarakenteesta ensimmäisessä käsitekartassa (10_01, 14.4.1999) sisältää oivalluksen useimmista valtavirtaelokuvista: ”Elokuva - rakenne - 'seksiä, väkivaltaa ja lopussa takaa-ajokohtaus' - alku - tapahtumat - huippukohdat - loppuhuipennus.” Käsitekartan perusteella osanottaja 10 hahmottaa elokuvan rakenteen ja tämän elokuvalliseen ilmaisuun liittyvän esiymmärryksen (eli subjektiivisen elokuvan tajun) avulla on helppo jatkaa kohti tarkentuvia käsitteitä ja elokuvatietämystä. Kolmen näytöksen rakenteesta on esitetty väittämä ”alku - tapahtumat - loppuhuipennus”, joka kuin lainaus Aristoteleen Runousopista (7. luku): Draamassa pitää olla alku, keskikohta ja loppu (kuvio 20). Taulukossa 1 ovat osanottaja 10:n käyttämät käsitteet, joista ELOKUVA, KUVAUS, KÄSIKIRJOITUS, LAVASTUS ja TUOTANTO ovat myös Elokuvantajun oppimateriaalikartan hyperonyymeja eli yläkäsitteitä ja osa-alueiden otsikoita (taulukko 1).

Kuvion 20 käsitekartasta löysin ja tulkitsin yhteensä 42 käsitettä, vaikka sanoja eli käsitteiden nimityksiä on enemmän. Etsin piirtäjän omien sanallisten ilmaisujen takaa sitä käsitettä, jota hän mahdollisesti sanoilla tarkoittaa. Esimerkiksi käsitekartan sanapari ”manipuloiva piilovaikutus” ei ole mukana taulukossa 1. Termi sinänsä on hyvä ja elokuvatutkimukseen liittyvä, mutta redusoin sen pois elokuvailmaisun peruskurssin aineistosta. Opintojen edetessä opiskelijat luonnollisesti paneutuvat myös tällaisiin elokuvan vaikutuksiin. Toinen esimerkki on käsitekartan sana ”huippukohdat”, jolle löytyy enemmän elokuvan rakenteeseen liittyvä termi ”käännekohta” (tunniste 69 taulukossa 1).

Tulkitsin siis, että elokuvan rakennetta kuvatessaan osanottaja 10 tarkoittaa ”huippukohdilla” elokuvan käännekohtia, joissa tapahtuu päähenkilön toimintakaaren kannalta jokin ratkaiseva muutos. Konstruktivistisessa opiskelussa tätä ei ”opeteta” suoraan opiskelijalle, vaan autetaan opiskelijaa oivaltamaan kasautuvan tiedon avulla käsitteen tarkentunut sisältö ja käsitettä paremmin ilmaiseva terminologia (Karlsson 2001, 195).

Vertailuryhmän osanottaja 30 kuvaa viimeisessä käsitekartassaan - runsaan vuoden opiskelun jälkeen - elokuvatuotannon monipuolisesti ja selvästi. Osanottaja 30 erottaa elokuvan merkityksen tekijälle ja katsojalle, joista molemmista aukeaa oma väittämien käsiteketju (kuvio 21).

Tämä taideteoksen ja tuotteen kaksijakoisuus näkyy myös muissa vertailuryhmän käsitekartoissa. Toiseksi osanottaja 30 on jäsentänyt elokuvan tuotantovaiheiden kautta jakamalla tuotannon esituotantoon, kuvauksiin ja jälkituotantoon, mutta poikkilinkit puuttuvat (kuvio 21, taulukko 2). Taulukossa 2 on osanottaja 30:n käyttämät käsitteet, joista ELOKUVA, ESITUOTANTO, JÄLKITUOTANTO, KÄSIKIRJOITUS, LAVASTUS, LEVITYS ja TUOTANTO ovat myös Elokuvantajun oppimateriaalikartan yläkäsitteitä (taulukko 2).

Kuvioiden 20 ja 21 kartat ovat eri ryhmiin kuuluneiden osanottajien piirtämiä, mutta silti ne linkittyvä ja haarautuvat samoin eivätkä juuri sisällä termien välisiä poikkilinkkejä. Silti kuvion 21 käsitekartassa on ”heikoiksi linkeiksi” tulkittavia katkoviivoja kahden käsitteen poikkilinkkeinä. Molemmissa kartoissa linkitys kuvaa käsitteitä kuvaavien sanojen hierarkiaa eli hyponymiaa ja ryhmittymistä. Lisäksi molemmissa kommentoitiin jotakin osa-aluetta tai käsitettä tyyliin ”vahva vaikutus” tai ”vaikeaa!!!”. Viittomakielinen osanottaja 10 kuvasi ensimmäisessä käsitekartassaan (K1) opintojensa alussa elokuva-käsitteen opiskelun kannalta 42 olennaisen käsitteen avulla. Suomenkielinen osanottaja 30 kuvasi toisessa käsitekartassaan noin vuoden elokuvaopiskelun jälkeen elokuva-käsitteen 58 aiheeseen liittyvän käsitteen avulla. Silti molemmat käyttivät seuraavia neljää yhteistä yläkäsitettä eli hyperonyymia: ELOKUVA, KÄSIKIRJOITUS, LAVASTUS ja TUOTANTO. Osanottaja 30 käytti lisäksi yläkäsitteitä ESITUOTANTO, JÄLKITUOTANTO ja LEVITYS sekä osanottaja 10 hyperonyymia KUVAUS. Kannattaa huomata, että suomalaisessa elokuva-alan terminologiassa ”kuvaukset” tarkoittavat ”varsinaista tuotantoa” ja toisaalta ”tuotanto” kattaa kaikki tuotannon eri vaiheet. Verkko-opiskelun kannalta oli hyödyllistä, että osanottaja 10 otti jo alkuvaiheessa huomioon käsikirjoittamisen merkityksen.