2.4.3 Ryhmien taustatiedot ja valinta

Kaikki osanottajat olivat olleet töissä tai muualla opiskelemassa tai molempia ennen nykyisten opintojen aloittamista. Taustatietoja, elokuvaharrastusta ja tietotekniikan tuntemusta jäljitin alkukyselyn (liite 1) ja loppukyselyn (liite 2) avulla. Ryhmät vastasivat toimintatutkimusta ennen vuonna 1999 kyselyyn, jossa kartoitettiin osanottajien elokuvaharrastus ja perustiedot tietotekniikasta (liite 1). Lähetin alkukyselyn yhteensä 46 elokuvataiteen (n = 36) ja kasvatustieteen (n = 10) opiskelijalle. Alkukyselyn palautti 26 opiskelijaa, joista 9 tyhjän lomakkeen. Vastanneita oli siten 17 opiskelijaa (kato = 29), joista lopulta valikoitui toimintatutkimukseen 12 osanottajaa. Kaksi vertailuryhmään alustavasti suostunutta elokuvataiteen opiskelijaa kieltäytyi lopulta toimintatutkimuksesta asiaa pohdittuaan ja kolme tutkimusryhmän osanottajaksi suostunutta keskeytti tutkimuksen muista kuin tutkimukseen liittyvistä syistä. Tutkimusryhmä (n = 7) vastasi tutkimuksen lopussa loppukyselyyn.

Ryhmien kielitaidossa ei ollut merkittäviä eroja. Osanottajat hallitsivat omien ilmoitusten mukaan kolmesta kuuteen kieltä. Vertailuryhmän osanottajat osasivat vähän enemmän kieliä kuin tutkimusryhmän osanottajat. Kaikki vertailuryhmän osanottajat ja yksi tutkimusryhmän osanottaja ilmoittivat suomen äidinkielekseen, mutta myös viittomakieliset tutkimusryhmän osanottajat käyttivät verkkoviestinnässä sujuvasti suomea. Tämän selittänee tutkimusryhmän osanottajien syntymävuosi: tiukin oralismi eli pelkkään puheeseen perustuva kuurojen opetusmenetelmä oli Suomessa hellittänyt 1960-luvulle tultaessa, joten osanottajien ikäluokka on voinut oppia viittomakielen luonnollisella tavalla (Malm 2000). 1970-luvun alusta alkaen viittomista on käytetty kuurojen opetuksessa kaikissa pohjoismaissa (Rissanen 1985, 12). 1980-luvulta alkaen on kehitetty myös viittomakieleen perustuvia suomen kielen opetusmenetelmiä (Takala & Lehtomäki 2002). Lisäksi suomen kielen taitoa on todennäköisesti edistänyt 1980-luvulla yleistynyt tekstipuhelin sekä 1990-luvun lopulla yleistynyt sähköpostiviestintä, joiden avulla kuurot ovat voineet lapsesta saakka käyttää luontevasti suomea kirjoitetussa muodossa. Suomessa ryhmä kuuroja kokeili silloisen Posti- ja telelaitoksen sponsoroimana sähköpostipalvelua jo 1988-1990 (Böök 1989).

Internet levisi kouluihin 1990-luvun lopulla (OECD 2000), joten osanottajat eivät kouluaikanaan ole voineet tutustua verkko-opiskeluun eikä informaationhaku Internetistä ole kuulunut opiskelumenetelmiin. Kaikkien osanottajien Internet-tietämys on pääasiassa saatu horisontaalisesti ystäviltä ja opiskelutovereilta. Alkukyselyn perusteella informaatioteknologian lyhenteet kuten FTP, ISDN, http, WWW, URL, IRC ja HTML sekä termit Internet, Java, Unix ja selainohjelma eivät olleet osanottajille kovin tuttuja (liite 1). Esimerkiksi FTP:n (File transfer protocol) ja Unixin tunsivat vain kyseisen tiedonsiirtoprotokollan ja käyttöjärjestelmän aktiivikäyttäjät. Tietämättömyys korreloi myös omien ilmoitusten kanssa: vähiten tienneet osanottajat luonnehtivat tietojaan erilaisilla määrittelyillä kuten ”todella huono”, ”ei kiinnosta” ja ”yritän välttää tietokoneita”.

Vertailuryhmän osanottajat tiesivät hiukan enemmän informaatiotekniikasta kuin tutkimusryhmän osanottajat. Kolmesta vähiten tietävästä kaksi oli tutkimusryhmästä ja yksi vertailuryhmästä. Kolmesta eniten tietävästä kaksi oli vertailuryhmästä ja yksi tutkimusryhmästä. Selitys voi olla elokuvataiteen opiskelun välinekeskeisyys. Elokuvaopiskelijat tutustuvat digitaaliseen tekniikkaan jo harjoitustöissä, jotka yleensä tehdään digitaalisella videolla.

Alkukyselyn vastausten ja sähköpostipalautteen pohjalta päätellen vertailuryhmän motiivina oli halu olla mukana kehittämässä Elokuvantajun kaltaista tuotetta. Vertailuryhmän avulla testasin myös sitä, onko käsitekartoituksen avulla mahdollista arvioida tutkimusryhmän osanottajien vaihtelevaa elokuvatietämystä tutkimuksen tarkoituksia palvelevalla tavalla.

Helmikuussa 1999 pyysin Jyväskylässä ja Helsingissä syksyllä 1998 aloittaneita opiskelijoita mukaan ”yhteistoiminnalliseen oppimateriaalituotantoprojektiin”. Lähetin pyynnön sähköpostitse kaikille (N = 46) sekä postitin kyselylomakkeen (liite 1), johon viittasin sähköpostiviestissäni (AR_001, 5.2.1999). Kerroin viestissäni tekeväni tutkimusta viittomakielisten tavasta opiskella elokuvakerrontaa hypermedian avulla ja ilmoitin sopineeni laitosten yhteyshenkilöiden kanssa tutkimusluvista. Kirjoitin tutkimuksen kestävän kaksi vuotta, jolloin osallistujat oppisivat uusia asioita sekä tietoverkkojen käytöstä että elokuvakerronnasta. Lupasin mahdollisuuden vaikuttaa aktiivisesti verkko-opiskeluun soveltuvan palvelun ja käyttöliittymän suunnitteluun. Vastaamalla alkukyselyyn pystyi samalla ilmoittautumaan toimintatutkimuksen osanottajaksi. Sain alkukyselyyn 17 vastausta (kato = 29) eikä karhuaminen lisännyt vastauksia. Ensimmäisissä tilaisuuksissa 14.4.1999 Jyväskylässä ja 10.12.1999 Helsingissä selitin vastanneille opiskelijoille tutkimukseni tavoitteet ja pyysin kirjalliset suostumukset osallistumisesta sekä tutkimuksen aikana syntyneen aineiston käyttämisestä.

Kyselyiden tarkoituksena oli kerätä riittävästi aineistoa tutkimuksen validiteetin arvioimiseksi sekä lisätä esiymmärrystä toimintatutkimuksen käsitekarttamenetelmän ja sähköisen viestinnän taustoittamiseksi. Alkukyselyssä (liite 1) selvitin taustatiedot, asuinpaikkakunnat ja etäisyydet kunkin asuinpaikan lähimpään elokuvateatteriin sekä sukulaisten media- ja tietokonealan ammatit. Selvitin myös tietotekniikan perustaidot sekä elokuvaharrastuksen ja -mieltymykset. Tutkimuksen lopussa tein alkukyselyä vastaavan tiivistetyn loppukyselyn (liite 2) vain tutkimusryhmän osanottajille ja sain kuusi vastausta (kato = 1). Puuttuvan vastauksen karhuaminen ei poistanut katoa.

Alkukyselyyn vastasivat sekä tutkimus- että vertailuryhmän osanottajat, loppukyselyn tein vain tutkimusryhmän osanottajille. Alkukyselyn lomakkeen palautti yhteensä kuusitoista elokuvataiteen opiskelijaa, mutta vastanneita oli vain seitsemän, joista lopulta valikoitui viisi vertailuryhmän käsitekarttoja piirtävää osanottajaa (n = 5). Kymmenen jyväskyläläistä vastasi alkukyselyyn ja kaikki vastanneet osallistuivat aluksi tutkimukseen, mutta kolme opiskelijaa keskeytti osallistumisen eri syiden vuoksi: yksi vaihtoi korkeakoulua, toinen aloitti päivätyön ja kolmas oli kansainvälisessä vaihto-opiskelussa. Siksi nojauduin aineiston analyysissa seitsemän tutkimusryhmäläisen ja viiden vertailuryhmäläisen vastauksiin. Kyselyjen koodaus on liitteessä 3.

Arvioin aluksi tutkimusryhmäläisten elokuvailmaisun osaamisen tason alkukyselyn vastausten ja ensimmäisen käsitekartan avulla. Täydensin arviota hiljaisen tietoni avulla, sillä tunsin ryhmän jäsenten henkilöhistoriat jo entuudestaan ja olin tavannut heitä eri yhteyksissä ennen tutkimuksen alkua. Kaksi osanottajaa (04, 10) arvioi myös itse itsensä täysin noviiseiksi ja yksi opiskelijoista (06) oli videotyöstä saamansa kokemuksen vuoksi lähes pätevän tasolla. Loput neljä osanottajaa (02, 03, 05 ja 07) sijoittuivat ääripäiden väliin ollen lähinnä edistyneitä aloittelijoita. Tutkimusryhmää voi siis luonnehtia keskimäärin ”edistyneiksi aloittelijoiksi” tutkimuksen alkaessa, sillä suurimmalla osalla oli eritasoista kokemusta esimerkiksi videotyöstä.