Esipuhe ja kiitokset

Vuosia myöhemmin, seistessään teloitusryhmän edessä, eversti Aureliano Buendía muisti kaukaisen illan jolloin hänen isänsä vei hänet tutustumaan jäähän.

(Gabriel García Márquez 1967, Sadan vuoden yksinäisyys. Suomennos Matti Rossi)

Elokuvilla on voimallinen kyky herättää emootioiden kautta muistoja ja synnyttää uusia ajatuksia. Katsoin Fritz Langin elokuvan M - kaupunki etsii murhaajaa (M - Eine Stadt sucht einen Mörder, 1931) lapsena - luultavasti salaa, sillä 1960-luvulla vanhemmilla oli vielä tapana säännöstellä lastensa televisionkatselua. Peter Lorren näyttelemä lastenmurhaaja viheltelee epävireisesti pelottavaa teemaa juuri ennen murhia, joita ei koskaan näytetä. Teatterikoulun ohjaajalinjalla selvisi, että sävelmä on Edvard Griegin Vuorenkuninkaan luolassa Henrik Ibsenin Peer Gynt -näytelmään ja Peter von Baghin elokuvakirjoista viheltäjäksi paljastui ohjaaja Lang, ei näyttelijä Lorre. Paljon myöhemmin Elomedia-tutkijakoulussa opin Antonio R. Damasion kirjoista tieteellisen selityksen sille, mitä aivojeni hermoverkoissa oli tapahtunut kuullessani sävelmän ensi kertaa ja miksi vielä aikuisenakin ihoni nousi kananlihalle murhateeman kuullessani. Tieteelliset selitykset ja tuotannollinen tietämys eivät silti tuhoa eläytymistä elokuvaan, sillä kukapa ei haluaisi lumoutua Griegin, Lorren ja Langin taiteesta?

Elokuvia katsoessamme voimme osallistua saavuttamattomiin tapahtumiin sekä oppia tarinoihin eläytymällä vieraiden yhteisöjen elämää ja kulttuurisia arvoja. Liikkuvin kuvin taidokkaasti kerrottu tarina saa katsojat sekä jakamaan saman kokemuksen että keskustelemaan näkemästään yhteisiä käsitteitä käyttäen ja niitä tarkentaen. Tämä kulttuuriseen oppimiseen liittyvä havainto on omalta osaltaan johtanut vuosina 1998-2004 tekemääni tutkimukseen ja tähän väitöskirjaan, jossa pyrin kirjoittamisen avulla ”käsitteellistämään hermoverkkoihini kasautunutta hiljaista tietoa”. Olen onnekseni kokenut idean kehkeytymisen ryhmässä yhteistyön, harjoittelun ja osanottajien erilaisten taitojen kautta tuotteeksi tai esityksen ensi-illaksi. Minkä tahansa asian luominen yhdessä muiden kanssa on mystinen ja stimuloiva prosessi; se on myös antoisampaa kuin yksin tekeminen. Suunnitelmallisen yhteistyön lisäksi spontaanin yhteistoiminnan syntyminen aivan vieraidenkin ihmisten välille - esimerkiksi onnettomuuksien pelastustöissä - kertoo ihmisyydestä hyvin paljon: tarvittaessa olemme verkottuneita altruisteja ja välitämme toisistamme, vaikkemme John Fordin Etsijöiden (Searchers, 1956) Ethan Edwardsin tavoin haluaisikaan sitä avoimesti tunnustaa. Tämä työni on avoin tunnustus sille, että uskon meidän olevan parempia ihmisiä voidessamme tehdä yhteistyötä muiden kanssa.

Tutkimukseni aikana sain tehdä yhteistyötä monien pätevien etsijöiden kanssa. Kiitos ohjaajani Kai Hakkarainen ja Kristiina Jokinen sekä työni alkuvaiheen suunnannäyttäjät Timo Honkela ja Ilpo Koskinen; esitarkastajat Sirkku Kotilainen ja Krista Lagus; tukijat Eeva Kurki, Lily Díaz-Kommonen ja Philip Dean; kanssaetsijät Markku Jokinen, Marjo Mäenpää, Jyrki Rissanen, Teemu Leinonen, Anne Lakanen, Aleksi Bardy, Samu Heikkilä, Harry Malmelin, Kati Rapia, Maarit Nissilä, Seppo Louhi, Alvaro Pardo, Kaisa Immonen, Andrea Botero Cabrera, Yukako Uemura ja Paola Cabrera Viancha; kannustajat Tuula Mehtonen, Yrjö Sotamaa, Leena Koskinen, Ilkka Huovio, Lauri Törhönen, Hilkka Nousiainen, Eva-Maria Hakola, Esa Vuorinen ja Antti Kytömäki; neuvonantajat Päivi Rainò, Kirsi Rinne, Katriina Ilmaranta-Pajunen, Jukka Vieno, Kimmo Kohtamäki, Anna Arsniva, Ellen Kotanen, Jon Nykänen, Jussi Etto, Kari-Hans Kommonen, Matti Kuortti, Mikko Tuori, Sami Konkonen, Katja Battarbee, Susanna Virtanen-Pascal ja Pia Sivenius; tutkimusryhmien opiskelijat Jyväskylässä ja Helsingissä; lukuisat avunantajat Taideteollisen korkeakoulun medialaboratoriossa, elokuva- ja lavastustaiteen osastolla, tutkimuskeskuksessa, tietohallintopalveluissa ja virtuaaliyliopistossa. Löydöistäni kiitän teitä kaikkia, mutta erityisen kiitollinen olen tuotantokumppaneilleni Karri Laitiselle ja Timo Viikarille, jotka toteuttivat Elokuvantaju-sivuston. Kiitän tutkimukseni ja Elokuvantajun rahoittajia: Vuosina 2000-2002 tein tutkimusta opetusministeriön rahoittamassa audiovisuaalisen alan tutkijakoulu Elomediassa. Tutkimusta ovat lisäksi rahoittaneet Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK, Taideteollinen korkeakoulu, Taideteollisen korkeakoulun virtuaaliyliopisto, Viestintätieteiden yliopistoverkosto, Kopiosto ry, Suomen Kulttuurirahasto, Kuurojen Liitto ry ja Ulkoasiainministeriön kehityspoliittinen osasto. Lopuksi osoitan suurimmat kiitokset elämäni arvokkaimmalle löydölle, vaimolleni Tarja Malmi-Raikelle, jota ilman tämä työ ei olisi koskaan valmistunut.

Helsingissä helmikuussa 2005