MUOTOILU - 4E
JOHDANTO
  1. Ekologinen modernisaatio
  2. Kestävä kehitys
  3. Ympäristölähtöinen tuotepolitiikka
  4. Ekotehokkuus
  5. Factor-ajattelu
  6. Materiaalitehokkuus
  7. Ympäristömyötäinen tuotesuunnittelu
7.1 MIPS
7.2 Elinkaariarviointi
  8. Yritykset ja ympäristö
  9. Markkinointi ja kauppa
10. Kulutus
11. Käytöstä poisto, kierrätys, jätteet
MATERIAALIT
  FLE-oppimisympäristöön 
KURSSIN TIEDOT
Nimi: 4E
Opintoviikko: X ov
Opettaja: Tiina Laurila, tiina.laurila@uiah.fi
4. EKOTEHOKKUUS

Ekotehokkuus on toimintastrategia, joka pyrki parantamaan luonnonvarojen tuottavuutta. Tavoitteena on raaka-aineiden, energian ja teknologian mahdollisimman tehokas ja tarkoituksenmukainen käyttö. Kestävän kehityksen mukainen tuotanto edellyttää sekä luonnonvarojen käytön vähentämistä että käytettävien luonnonvarojen mahdollisimman tehokasta hyödyntämistä. Tuotantotoiminnan on lisättävä ekotehokkuuttaan - tuotettava enemmän palveluita ja hyvinvointia vähemmistä raaka-aineista ja energiasta.

Ekotehokkuusajattelulla pyritään kohti ekologisia päämääriä taloudellisesti kannattavalla tavalla. Ekotehokkaalla toiminnalla voidaan lisätä kilpailukykyä ja pienentää tuotantokustannuksia. Resurssien tuottavuutta ei pyritä parantamaan ainoastaan teknologian ja siihen liittyvien innovaatioiden avulla. Tavaroiden ostaminen ja myyminen ei ole välttämätön edellytys kuluttajien tarpeiden tyydyttämiseksi. Ekotehokkuuden lisäämisen yhtenä avaintekijänä voidaankin pitää tuotteiden tarjoamien palvelujen hyödyntämistä sekä yleensä kulutusrakenteen muuttumista.

Ekotehokkuus (eco-effiency) käsitettä käytetiin ensimmäisenä WBCSD:n (World Business Council for Sustainable Development) Rio De Janeiron YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssille 1992 laatimassa asiakirjassa: “Ekotehokkuus saavutetaan tarjoamalla kilpailukykyisiä tuotteita ja palveluja siten, että inhimilliset tarpeet tyydytetään ja elämän laatu taataan ja samalla lisääntyvässä määrin vähennetään tuotannon elinkaaren aikaisia ekologisia vaikutuksia ja tuotteiden resurssi-intensiivisyyttä vähintään tasolle, joka vastaa maapallon arvioitua kantokykyä. “ Määritelmän sisältö ei ole täsmällisesti muotoutunut, mutta tarkoituksena on `tuottaa enemmän vähemmästä` oleellisesti radikaalimmassa määrin kuin nyt usein tavoitellaan. Laajimmillaan tullaan lähelle kestävän kehityksen määritelmää, mutta toisaalta ekotehokkuus nähdään rajoitetumpana ilmiönä ja lähinnä välineenä ekologisesti kestävän kehityksen saavuttamiseksi.

Yritysmaailma on heräämässä ekotehokkuusajatteluun. Teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD on ottanut ekotehokkuuden päämääräksi työskentelyssään vuonna 1996 OECD:n ministerikokouksessa. “Ekotehokkuus on kvantitatiivisiin panos/tuotos-mittauksiin perustuva toimintastrategia, jolla pyritään maksimoimaan energian ja materiaalien tuottavuus. Tavoitteena on vähentää resurssien kulutusta ja päästöjä tuotantoyksikköä kohti ja samalla tuottaa kustannussäästöjä ja kilpailuetua. Ekotehokkuus voidaan nähdä myös yritysten, viranomaisten ja kotitalouksien käyttäytymistä ohjaavana lähestymistapana, jolla pyritään tavoitteiden ja asenteiden muuttamiseen ympäristömyötäiseksi.”

Lähteet: Autio, S., Lettenmeier, M. 2002. Ekotehokkuus - Business as Future. Yrityksen ekoteho-opas, Dipoli-raportit/Dipoli-reports C, ympäristökoulutus. Espoo. Rissa, Kari. 2001. Ekotehokkuus - enemmän vähemmästä, Ympäristöministeriö, Helsinki.

Linkkejä:

1. www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=76106&lan=FI
(Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu (www.ymparisto.fi) - lyhyesti ekotehokkuudesta)

2. www.sll.fi/luontojaymparisto/kestava/mips/tietopankki
/index_html/?searchterm=ekotehokkuustietopankki

(Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) ekotehokkuus tietopankki)

3. www.ekoteho.net/teh.html
(Suomen ensimmäiset ekotehokkuusmessut, Kaapelitehdas Helsinki, 2002)

4. www.ymparisto.fi/default.asp?node=979&lan=FI
(Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu (www.ymparisto.fi) ekotehokkuuden mittaamisesta)

5. www.ymparisto.fi/default.asp?node=980&lan=FI
(Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu (www.ymparisto.fi) ekotehokkuus Suomessa)

6. www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=71346&lan=FI
(Honkasalo Antero, Työ ja ekotehokkuus, Suomen ympäristö 685, Ympäristöpolitiikka, 127 s. ISBN 952-11-1652-8)

7. www.bsdglobal.com/tools/bt_eco_eff.asp
(Business and Sustainable Development, A Global Guide)

8. www.wupperinst.org/uploads/tx_wibeitrag/WP123.pdf
(Bleischwits R., Cognitive and Institutional Perspectives of Eco-efficiency - A New Research Landscape Towards Factor Four (or more), Wuppertal Institute, Wuppertal Papers, 2002)

Kirjallisuutta:

Autio, S., Lettenmeier, M. 2002. Ekotehokkuus - Business as Future. Yrityksen ekoteho-opas, Dipoli-raportit/Dipoli-reports C, ympäristökoulutus. Espoo. http://www.dipoli.hut.fi/ymparisto/kirjat/ekoteho.htm

Rissa, Kari. 2001. Ekotehokkuus - enemmän vähemmästä, Ympäristöministeriö, Helsinki.

DeSimone, L. D., Popoff F., Eco-Efficiency: The Business Link to Sustainable Development, 1997. World Business Council for Sustainable Development, Cambridge (Mass.) MIT Press.

Eco-efficiency. 1998. OECD Publications, Ranska.

 
[takaisin] [ylös] [tulosta]

TAIDETEOLLINEN KORKEAKOULU | Virtuaaliyliopisto | Hämeentie 135 C, 00560 Helsinki | 09-756 31 | virtu@uiah.fi

© 2004 Rights granted for academic use without adaptation and use to include this statement. All other rights reserved.
Content: Tiina Laurila. Realization: The Virtual University Unit of University of Art and Design Helsinki.