In English
På svenska

KORKEIN TAIDETEOLLINEN KOULUTUS 125 VUOTTA (1871-1996)

Ateneumilaisten Kööpenhaminanmatka v. 1915

Ateneumilaisten Kööpenhaminan-matka v. 1915.
Vasemmalta: Rafael Blomstedt, Veli Tage Snellman,
Gunnar Finne, Ragni Holmberg ja Torsten Stjernschantz.
©Kuva: Museovirasto.

Korkein taideteollinen koulutus syntyi Suomen historian kehityksen kummallisessa käännekohdassa, jopa linjaristiriitojen tuloksena. 1860-luvulla oli jo näkyvissä koko koulutusjärjestelmän täydellinen uudistuminen. Kansakoululaitos syntyi. Kirkko joutui hellittämään otettaan. Ammattikuntalaitos oli hiipumassa lopullisesti. Sehän oli osaltaan vastannut erityisesti käsityöläisten koulutuksesta. Taideopetuksen kehittämiseksi oli tehty avauksia ja loistavia ehdotuksia. Professori Fredrik Cygnaeus oli taistellut Akatemian hankkeen puolesta. Se ei onnistunut. Cygnaeuksen seuraaja, Yliopiston professori C.G.Estlander jatkoi samaa linjaa. Hän kannatti taiteen ja taideteollisuuden opetuksen yhdistämistä saman katon alle. Hän vetosi teollisuus- ja liikemiespiireihin, valtion päättäjiin. Juuri Estlander sai aikaan Veistokoulun, joka aloitti tammikuun 11. päivänä 1871.

Alku oli kaikin tavoin vaatimaton. Takana olivat 1860-luvun nälkävuodet. Ne asettivat yhteiskunnan varainkäytön uuteen valoon. Myös taide oli nyt valjastettava parantamaan kansakunnan toimintaedellytyksiä. Teollisten tuotteiden esteettistä tasoa oli nostettava, oli avattava niille uusia markkinoita. Taide taiteen vuoksi ei pelkästään tullut kysymykseen.

Kun Veistokoulu aloitti Kasarmintorin kansakoulun tiloissa, lähes puolet kursseista olivat yleissivistävää käytännön opetusta. Opetusaineita, joita oli kaikkiaan 11, olivat mm. viiva-, käsivara- ja palikkapiirustus; ornamenttipiirustus; muovailu; ammatti- ja koristemaalaus; yleinen luonnonoppi; kirjanpito sekä laskento. Opetusta annettiin arki-iltaisin ja sunnuntaina aamupäivisin. Opiskelijoita oli ensimmäisen lukuvuoden lopussa 64.

Syyskaudella 1871 tulivat miesten opinahjoon lisäksi naiset. Tietenkin piirustus ja maalaaminen olivat kuuluneet säätyläistytön normaaliin kasvatukseen jo aiemmin. Nyt myös soveltavan taiteen piiriin alkoi hakeutua naisia. Suomalainen järjestelmä oli erinomaisen uudistusmielinen. Tämä tosin vivahti "säädyttömyyteen", uhkasi perinteitä. Kuuluivathan korkeampi sivistys ja luovuuden avaimet ainoastaan miehille. Merkittävää on, että armollisella julistuksella 1885 Taideteollisuuden keskuskouluksi julistetun opinahjon oppilaina olivat lähes alusta pitäen myös naiset. Olkoonkin, että monet yhteiskunnalliset normit miinoittivat naisten tien ammatillisessa etenemisessä monin tavoin.

Ateneum 1925
Ateneum 1925.
Theodor Höijer.
1884-87.

Uusi keskeinen asema

Taideteollisuuden keskuskoulu sai siis 1880-luvun puolivälissä merkittävän uuden aseman. Kun vielä Ateneum-rakennus vihittiin käyttöön 1887, oli luotu upea mahdollisuus ylemmän taideteollisuuden opetuksen kehittymiselle.

Taideteollisuusyhdistys, joka oli perustettu 1875, saattoi viedä koulutusta eteenpäin tiloissa, jotka näyttivät lupaavan valoisaa tulevaisuutta. Yhdistetty Taideteollisuuskeskuskoulu ja sen museo kastettiin Ateneumiksi. Rakennuksen julkisivussa on edelleen tunnuslause "CONCORDIA RES PARVAE CRESCUNT" (sovussa pienet asiat kasvavat). Rahaa oli mennyt kuten äskettäin oopperaan. Rakennuksen vastustajat haukkuivat taloa "miljoonapalatsiksi". Erityisesti paalutustyöt olivat vieneet aikaa ja rahaa.

Taideteollisuuskeskuskoulu kuitenkin ponnisteli eteenpäin. Johtajansa Ernst Nordströmin määrätietoisten ponnistelujen tuloksena asetettiin 1890-luvun puolivälissä uusia tavoitteita. Oli luotava useampivuotisia kiinteitä kursseja suosituimpiin ammattiaineisiin. Keskuskoulun kurssit oli saatava kolmivuotisiksi. Sisäänpääsyvaatimuksissa oli vaadittava vähintään kansakoulun käynti tai vastaavat tiedot. Ja taideaineiden osuutta oli edelleen vahvistettava. Koulun alaan kuulumattomien oppiaineiden, kuten alkeismatematiikan ja oikeinkirjoituksen, poistamiseen ryhdyttiin. Taustalla olivat myöskin käytännön ongelmat. Oppilasmäärä kasvoi nopeasti. Ensimmäiset merkit tilanpuutteesta tulivat esiin.

Ensimmäinen rakenneuudistus

Uudistuksia vauhditti 1900-luvun alussa uusi taiteellinen johtaja Armas Lindgren. Uusi vuosisata oli muuttamassa radikaalisti soveltavan taiteen koulutusta. Oli etsittävä uutta elinvoimaa ja parannettava koulutuksen laatua. Kehitystä vauhditti myös lisääntyvässä määrin kansainvälinen vuorovaikutus. Vuonna 1897 Suomeen siirtynyt englantilais-belgialainen A.W. Finch alkoi määrätietoisesti kehittää taideteollisuuskeskuskoulun keramiikkataiteen opetusta. Hän nosti seuraajansa Elsa Eleniuksen kanssa keramiikkataiteen opetuksen ja suomalaisen taidekeramiikan kansainväliselle tasolle. Keskuskoulun tehtävänä oli "osaksi tarjota henkilöille, jotka ovat toimineet käytännöllisessä taidekäsityössä, mahdollisuus hankkia taiteellisesti suurempi pätevyys ammattisivistyksessään, osaksi jakaa taiteellisesti lahjakkaille henkilöille yleisiä tietoja ja taitoja". Taideteollisuuskeskuskoulu jakaantui vähitellen neljään osaan, ylempään taideteollisuuskouluun, ylempään käsityöläiskouluun, valmistavaan kouluun ja lisäksi oli kurssi piirustuksen opettajille.
 

Birger Kaipiainen. Linnut. Harjoitustyö 1934
Birger Kaipiainen. Linnut. Harjoitustyö 1934.
©Kuva: TaiK/kuva-arkisto.

Kevätlukukauden 1912 lopussa erosi Armas Lindgren taiteellisen johtajan toimesta ja hänen seuraajakseen nimettiin Rafael Blomstedt. Vuonna 1915 uudeksi rehtoriksi valittiin Werner von Essen. Samana vuonna hyväksyttiin myös uusi opetusohjelma. Tällöin opetus jaettiin ammatilliselta pohjalta kiinteisiin kursseihin ja pakollisiin aineisiin. Ylempi taideteollisuuskoulu oli kolmivuotinen ja osastojako seuraava: mallipiirustusosasto, huonekalupiirustusosasto, koristemaalausosasto, ornamenttiveisto-osasto, keramiikkaosasto, taidetaonta- ja metallinpakotusosasto, piirustuksen opettajan valmistusosasto. Graafisen taiteen osasto aloitti toimintansa 1926 ja lukuvuonna 1929-1930 syntyi tekstiilitaiteen osasto. Keskuskoulussa oli opetusaineena jo aiemmin ollut tekstiilimallisuunnittelua, mutta erillisen tekstiilitaiteen osaston syntymisen jälkeen alkoi varsinainen kudottujen kankaiden suunnittelu ja opetus Hulda Potilan johdolla. Hän toimi keskeisenä tekstiiliosaston ammattiaineiden tuntiopettajana vuosina 1928-1948 sekä sen jälkeen teki merkittävän uran tekstiilitaiteen yliopettajana vuosina 1949-1962. Tekstiilitaiteen alueelta valmistui vuonna 1991 yksi Taideteollisen korkeakoulun ensimmäisistä taiteen tohtoreista, tekstiilitaiteilija Päikki Priha. Hän väitteli kirkkotekstiileistä.

Ilmari Tapiovaaran johdolla tehty himmeli
Ilmari Tapiovaaran johdolla tehty himmeli. 1954-55.
©Kuva: Kaarlo Kultala. TaiK/kuva-arkisto.

 
Vuonna 1943 Werner von Essen siirtyi eläkkeelle ja Rafael Blomstedt tuli oppilaitoksen rehtoriksi. Taiteelliseksi johtajaksi valittiin Arttu Brummer-Korvenkontio. Syyskuussa 1949 kauppa- ja teollisuusministeriö vahvisti johtosäännön ja koulun nimi muutettiin TAIDETEOLLISEKSI OPPILAITOKSEKSI. Oppilaitos jakaantui taideteollisuusopistoon ja taideteolliseen ammattikouluun. Koulu toimi edelleen taideteollisuusyhdistyksen hallinnon alaisena. Muotoiluideologiaan sekoittui funktionalismia, ehkä enemmän kuin aiemmin Bauhaus-aatetta, myös jälleen kerran enemmän kansainvälisiä vaikutteita. Etsittiin harkitun pelkistettyjä, ajattomia ja muodoltaan puhtaita ratkaisuja. "Vain yksinkertainen on parasta, karsikaa pois tarpeeton, kehittäkää plastisuutta" oli taideteollisen oppilaitoksen sisustusarkkitehtuurin osaston yliopettajan Ilmari Tapiovaaran tavoitteena. Hän toimi yliopettajana 1950-luvun alkuvuosina sekä myöhemmin opettajana vuosina 1979-1986.

Valtiollistaminen 1965

Vuonna 1951 Taideteollisen oppilaitoksen taiteelliseksi johtajaksi tuli taiteilija Tapio Wirkkala ja rehtoriksi Bruno Tuukkanen. Vuonna 1960 aloitti rehtorina arkkitehti Markus Visanti, ja syyslukukaudella taideteollisuusopisto muuttui nelivuotiseksi. Samaan aikaan kutsuttiin taiteelliseksi johtajaksi Kaj Franck, joka jatkoi uudistusten linjaa, muuttaen erityisesti yleisen sommittelun opetusohjelmaa.

Heinäkuussa 1965 koulu siirtyi valtion omistukseen. Oppilaitos jakautui edelleen kahteen yksikköön: Taideteollisuusopistoon ja Taideteolliseen ammattikouluun.

Yrjö Verho opettaa 1960
Yrjö Verho opettaa 1960.
Ateneum B I 5.
©Kuva: TaiK/kuva-arkisto.

Taideteollisuusopisto toimi nelivuotisena päiväkouluna. Opisto jakautui graafisen taiteen, kamerataiteen, keramiikkataiteen, metallitaiteen, pukutaiteen, sisustustaiteen, tekstiilitaiteen sekä kuvaamataidon opettajan osastoihin. Pääsyvaatimuksena oli joillekin osastoille ylioppilastutkinto, joillekin osastoille vaadittiin keskikoulun oppimäärä ja vähintään 18 vuoden ikä.

Kamerataiteen osaston studio
Kamerataiteen osaston studio. 1965-66. Vasemmalta: Tuula Pöyry kuvaa, Tiiti Taskinen näyttelee ja Irma Rauhala valaisee.
©Kuva: TaiK/kuva-arkisto.

Taideteollisen ammattikoulun tarkoituksena oli antaa taideteollisuuden ammattialoille aikoville sekä ammatissa työskenteleville työntekijöille ja työnjohtajille tietopuolista ja käytännöllistä opetusta. Lisäksi järjestettiin erikoiskursseja. Ammattikoulu toimi kolmivuotisena iltakouluna. Se jakautui yleiseen linjaan, johon sisältyivät graafinen kurssi ja sisustusneuvojakurssi; kirjapainoalan linjaan, johon sisältyi latojan oppisuunta, painajan oppisuunta, sitojan oppisuunta sekä valokuvauslinjaan, johon sisältyi valokuvaajan oppisuunta sekä elokuva- ja tv-oppisuunta.

Korkeimmalle tasolle 1973

Arkkitehti Juhani Pallasmaa toimi rehtorina vuodet 1970-71, vuoden 1972 alusta rehtoriksi valittiin arkkitehti Jouko Koskinen. Opetusohjelmassa oli siirrytty suorituspistejärjestelmään ja kiinteä vuosikurssijärjestelmä oli poistunut.

Tammikuussa 1973 annettiin laki Taideteollisesta korkeakoulusta, ja 1.7.1973 Taideteollinen oppilaitos muuttui Taideteolliseksi korkeakouluksi.

Uuden korkeakoulun rakenne pohjautui laitosjakoon: kuvaamataidon opetuksen laitos, kuvallisen viestinnän laitos (graafinen suunnittelu, valokuvaus, lavastus, elokuva- ja tv-työ), tuote- ja ympäristösuunnittelun laitos (keramiikkasuunnittelu, tekstiilisuunnittelu, vaatetussuunnittelu, sisustussuunnittelu, teollinen muotoilu) sekä yleisen opetuksen laitos. Taideteollisesta ammattikoulusta muodostettiin koulutuskeskus.

Ensimmäisen korkeakouluvuoden lopussa opiskelijoita oli 419 ja koulutuskeskuksen puolella 373. Päätoimisia tuntiopettajia oli 47.

Vuonna 1978 annettiin asetus taideteollisen alan korkeakoulututkinnosta: taiteen kandidaatin tutkinto tuli voimaan. Vuonna 1979 tuli rehtoriksi Yrjö Kukkapuro ja hänen jälkeensä 1981 sisustusarkkitehti Torsten Laakso.
 

Arabian tehdas
Arabian tehdas
©Kuva: Lucio Lazzara,1994.

Muutto Arabiaan loi edellytykset uudistumiselle

Täyteen mittaansa korkeakoulu alkoi kehittyä 1980-luvulla. Vuonna 1981 tuli mahdolliseksi suorittaa taiteen lisensiaatin tutkinto ja paria vuotta myöhemmin mahdollistui tohtorin tutkinnon suorittaminen. Korkeakoulu muutti vuonna 1982 Ateneumista Teollisuuskatu 19:ään. Taidekorkeakoulujen yhteinen suunnitelma siirtymisestä Pasilan kaupunginosaan oli kariutunut.

1980-luvun jälkipuoliskolla alkoivat merkittävät ja mittavat uudistukset. Vihdoin päästiin ratkaisemaan vaikeita tilaongelmia. Arabiaan muutto vuonna 1986 paransi huomattavasti korkeakoulun toimintaedellytyksiä. Uudet, yhtenäiset tilat tarjosivat mahdollisuuden taideteollisen alan koulutuksen tason ja volyymin nostamiseen.

Vuonna 1986 rehtoriksi valittu sisustusarkkitehti Yrjö Sotamaa asetti korkeakoulun tavoitteeksi korkeimman kansainvälisen tason. Korkeakoulun olosuhteita kehitettiin voimakkaasti. Käynnistettiin useita uusia koulutusohjelmia sekä perustettiin alueelliset muotoilukeskukset Vaasaan ja Kuopioon.

Vuonna 1991 perustettiin muotoilujohtamisen instituutti DMI ja kansainvälinen Design Leadership -koulutusohjelma alkoi. Myös ensimmäiset taiteen tohtorit väittelivät samana vuonna. Taideteollisen korkeakoulun ensimmäinen promootio järjestettiin kesäkuussa 1993.

Vuonna 1992 aloitettu digitaalisen visualisoinnin ja suunnittelun koulutus johti Medialaboratorion syntymiseen 1993.

Korkeakoulun opiskelijamäärä on kasvanut jatkuvasti: 1990-luvun puolivälissä lähestytään 1500 opiskelijan rajaa. Opiskelijoista noin 10% on ulkomaalaisia.

Vuosikymmenen alussa käynnistynyt hanke Arabianrannan taideteollisuuskeskuksen luomiseksi on edennyt suotuisasti. Elokuussa 1995 allekirjoitettiin aiesopimus taideteollisuuskeskuksen muodostamisesta Toukolan kaupunginosaan vuoteen 2000 mennessä. Sopimusosapuolet ovat: kauppa- ja teollisuusministeriö, Eläke-Varma, Hackman, Metra, Taideteollinen korkeakoulu, Pop/Jazz Konservatorio sekä Helsingin kaupunki.

 

Arabianranta 1996
Arabianranta 1996
©Kuva: Helsingin Kaupunki, Kaupunkisuunnitteluvirasto.

Arabianranta 2000-luvulla
Arabianranta 2000-luvulla
©Kuva: Helsingin Kaupunki, Kaupunkisuunnitteluvirasto.

Uusien laivatyyppien muotoilu
Janne Andersson ja Marko Kolu. Uusien laivatyyppien muotoilu. Lopputyö, 1995.
©Kuva: TaiK/kuva-arkisto.
 
Vuoden 1996 alussa siirryttiin jälleen uuteen hallinnolliseen rakenteeseen. Väliportaan osastojako on poistettu. Laitoksista tuli osastoja. Korkeakoulun perusrakenne tällä hetkellä:

Elokuvataiteen osasto
Graafisen suunnittelun osasto
Keramiikka- ja lasisuunnittelun osasto
Lavastustaiteen osasto
Medialaboratorio
Muoti- ja tekstiilitaiteen osasto
Sisustusarkkitehtuurin ja huonekalusuunnittelun osasto
Taidekasvatuksen osasto: kuvataideopetus, taidepedagogiikka
Taideosasto
Teollisen muotoilun osasto: teollinen muotoilu, käsi- ja taideteollinen muotoilu, muotoilujohtaminen, Design Leadership
Valokuvataiteen osasto

Erilliset laitokset:
Koulutuskeskus
Länsi-Suomen muotoilukeskus MUOVA
Kirjasto

Hallinto-osasto

Yli vuosisadan kehityksen tuloksena on syntynyt monipuolinen, osaava korkeakoulu. 1970-luvun kivuliaat, osin vauhdikkaat vaiheet tasaantuivat seuraavalla vuosikymmenellä. Lopullinen lähtö Ateneumista, siirtyminen Vallilan kautta Toukolan kaupunginosaan antoi koko kehitykselle uutta vauhtia - epäluuloista huolimatta.

Suhteet valtiovaltaan ovat rakentuneet hyviksi, elinkeinoelämä luottaa korkeakouluun. Taloudellisen laman aiheuttamista tiukista säästötoimista huolimatta ydinosaamisalueilla tutkimuksessa ja koulutuksessa saavutetaan jatkuvasti sekä määrällistä että laadullista tulosta. Korkeakoulu on kasvanut täyteen mittaansa - kehittynyt kansallisesti ja kansainvälisesti merkittäväksi taideteollisuuden yliopistoksi.

 

ILKKA HUOVIO
ilkka.huovio@uiah.fi

NYTIKKÄ
Taideteollisen korkeakoulun sisäinen tiedotuslehti 1/96

 

Päivitetty 12.11.2003