PK-YRITYKSET JA TEKSTIILIKUITUJEN EKOLOGINEN TUOTEKEHITYS JA TUOTTEISTAMINEN

L O U H I
 

Louhi-projektin tavoitteena oli lisätä pienten ja keskisuurten tekstiiliyritysten muotoiluosaamista ja kehittää niiden ekologista valmiutta. Projektin oli suunnitellut ja sitä koordinoi Taideteollisen korkeakoulun muoti- ja tekstiilitaiteen osasto Euroopan Unionin SME-yhteisöaloiteohjelman tuella. Projekti aloitti syyskuussa 1998 ja päättyy 31.5.2000.

Toiminta
Jokaisella projektissa mukana olleella yrityksellä oli oma Louhi-tiiminsä: opiskelija tai opiskelijaryhmä ja asiantuntija työn ohjaajana. Tiimit tekivät tuotekehitystä ja markkinoinnin suunnittelua yhdessä yrityksen kanssa, yrityksen tarpeisiin.

Kaikille projektin yrityksille tehtiin ympäristövaikutusselvitys yrityksen oman tuotannon osalta ja pohditiin yrityksen mahdollisuuksia ja keinoja ottaa ympäristö huomioon toiminnassaan. Selvitystyössä oli yhteistyökumppanina Tampereen teknillinen korkeakoulu.

Projektin aikana järjestettiin teemapäiviä, joilla tiimit ja yritykset tapasivat toisiaan ja kulloiseenkin teemaan liittyviä asiantuntijoita. Louhi-päiviä järjestettiin viisi IdeaLouhi, EkoLouhi, YrityskuvaLouhi, MarkkinointiLouhi ja TrendiLouhi ja ne ovat jo saaneet uusia hankkeita vireille yrityksissä. Projektin päättäneessä Louhi-päivässä vuoden 2000 puolella koottiin yhteen ja esiteltiin kaikki projektin aikana syntyneet tuotteet ja tulokset.

Ensimmäisenä valmistui EKO pellavafrotee
Ensimmäinen Louhi-projektissa suunniteltu tuotesarja esiteltiin tiedotusvälineille ja sidosryhmille 8.6.99. Liisi Huotari suunnitteli EKO pellavafrotee -kangasmalliston yhteistyössä Jokipiin Pellava Oy:n kanssa. Myös malliston esite ja kankaista tehtyjen tuotteiden pakkaukset ovat Huotarin käsialaa. EKO pellavafrotee on osa Liisi Huotarin lopputyötä tekstiilitaiteen koulutusohjelmassa. Tuotteissa on pyritty ekologisuuteen: niiden materiaaleina on käytetty KRAV-ekomerkittyä suomalaista Nord-Lin pellavaa ja ruotsalais-perulaista White Cotton -puuvillaa. Malliston markkinointi kansainvälisille asiakkaille aloitettiin messuilla Saksassa ja Ruotsissa elokuussa 99.

Pia Halmevaaran Stailer Oy:lle suunnittelema nahkavaatemallisto esiteltiin sisäänostajille elokuun Vatevassa. Samoilla messuilla esiintyi myös PK-Turkis Ky ensi kertaa täysin uusitulla osastollaan. PK-Turkikselle valmistettiin projektissa ideamallisto uuden tuotteen markkinoimiseksi. Ilona Hyötyläisen ja Anne Linnonmaa Oy:n yhteistyömallisto Me & Sea valmistui elokuussa ja sitä markkinoidaan parasta aikaa mm. Saksaan. Raijan Aitan Wolli-lanka ideamallistoineen esiteltiin tiedotusvälineille 10.11.99. Villapellavaisen langan kehittelyssä oli mukana Pirtin Kehräämö ja malliston suunnittelivat tekstiilitaiteilijat Pia Bergman ja Raija Jokinen.

Louhi-projektin yritysyhteistyökumppanit
K&H Annala Oy (Lapua), Arola Design Oy (Kylmäkoski), Oy M&V Brandt Ab (Kokkola), Jokipiin Pellava Oy (Jalasjärvi), Jämsän Huopatehdas Oy (Jämsä), Ulla Kittilä Oy (Simo), Kujalan Kutomo Oy (Lappajärvi), Kultaturve Oy (Sammatti), Lapuan Kankurit Ky (Lapua), Anne Linnonmaa Oy (Mikkeli), Matto Autio Oy (Lappajärvi), Orneule Oy (Orivesi), PK-Turkis Ky (Klaukkala), Raijan-Aitta (Mikkelin maalaiskunta), Reima-Tutta Oy (Kankaanpää), Saltex Oy (Alajärvi), Stailer Oy (Kokkola), VM-Carpet (Lappajärvi) ja
Helmi Vuorelma Oy (Lahti).

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Kaarina Kellomäki