Uusmediateollisuuden yritykset uskovat markkinoiden kasvavan Suomessa ja toisaalta asiakkaiden vaatimusten kiristyvän. Erityisesti sisältöosaamisen katsottiin korostuvan tämän vuoden aikana. Myös asiakaspalvelun ja liiketoimintaosaamisen merkityksen katsottiin kasvavan.
Taulukko
Markkinaodotukset vuodelle 1997 (n=104)
MARKKINA-ARVIO % Uusmediateollisuuden markkinat eivät kasva Suomessa 2 Alalla ei tapahdu suuria muutoksia 4 Kilpailu kiristyy ulkomaisten yritysten taholta 20 Tekninen osaaminen korostuu 43 Kilpailu kiristyy kotimaisten yritysten taholta 53 Liiketoiminna osaaminen korostuu 55 Asiakapalvelu korostuu 57 Sisältöosaaminen korostuu 70 Asiakkaiden vaatimukset kasvavat 70 Uumediateollisuuden markkinat kasvavat Suomessa 82 Markkinaodotuksia, yritysten painopistealueita ja budjetoitua kasvua tarkastelemalla nähdään, että markkinatilanne tulee kiristymään 1997. Yritykset ovat budjetoineet erittäin paljon, keskimäärin 100%, liikevaihdon kasvua tälle vuodelle. Toiseksi tärkeimmäksi painopisteeksi yritystoiminnassa 1997 nähtiinkin uusien markkinoiden valtaaminen. Kasvun hallinta kiristyvässä kilpailutilanteessa ja asiakkaiden vaatimusten kasvaessa nostaa liiketoimintaosaamisen merkityksen uusmediateollisuudessa uudelle tasolle.
Haastattelujen mukaan lähes kaikki suuret yritykset ovat jo tavalla tai toisella jonkun uusmediateollisuuden yrityksen asiakkaita. Uudet suurasiakaat täytyy siten yhä enemmän kammeta jonkin kilpailijan käsistä tai liittoutua kilpailijoiden kanssa yhteistyöprojekteihin. Yleisen iiketoimintaosaamisen , sekä markkinoinnin ja myynnin merkitys vuoden 1997 kasvuodotusten täyttämisessä tulee olemaan merkittävä.
"Alan yritysten osalta tämä on ensimmäinen aalto – kultaryntäys, jolloin moni kuolee ruttoon matkallaan tai keltakuumeeseen, mutta parhaat löytää sen kultasuonenkin siellä." - haastateltava
Toisaalta kilpailu ei ole vielä kuumimmillaan, joillakin yrityksillä on suorastaan myyjän markkinat.
"Ja meillä on se hyvä puoli, ettei meidän tarvitse myydä oikeastaan ollenkaan, vaan asiakkaat tulee puskaradion kautta." - haastateltava
"Tällä hetkellähän tätä ei tarvitse myydä. Tätähän ostetaan. Ja tällä asialla on hyvät ja huonot puolensa." - haastateltava