ESITTELY

MEDIASTUDIO

Taideteollisen korkeakoulun koulutuskeskus on läpikäynyt tällä vuosikymmenellä voimakkaan toimintakulttuurin uudistuksen. Keskeistä kehitysprosessissa on ollut organisaation työtapojen muuttaminen vastaamaan joustavan tuotantotavan periaatteita koulutuksesa ja muussa palvelutuotannossa. Keskeiseksi tavoitteeksi koulutustuotteiden kohdalla on asetettu koulutettavien työmarkkina- aseman parantaminen. Filosofianmme mukaan täydennyskoulutuksen tulee tuottaa markkinoille koulutustuotteita, joilla on selkeä realisoitava vaihtoarvo. Koulutuskeskus pyrkii reagoimaan muutostiloihin, jotka ovat yhteiskunnassa tällä hetkellä vasta idullaan mutta vahvistumassa nopeasti.

Tukeakseen median toimialojen ja alan ammattilaisten kykyä ottaa käyttöön uutta teknologiaa ja helpottaakseen alalla tapahtuvaa verkostoitumista koulutuskeskus käynnisti vuoden 1996 aikana MediaStudio nimisen hankkeen. Hanke on Opetusministeriön ja Euroopan Unionin sosiaalirahaston rahoittama kaksi vuotinen projekti. MediaStudio on uudentyyppinen tapa jäsentää aikuiskoulutusta ja sen toteutusta. Projektin tavoitteena on toteuttaa media-aloja ja niiden kehitystä koskevaa tutkimus- ja selvitystoimintaa ja tuotteistaa löydäkset käyttökelpoisiksi toimialojen yrityksille ja niissä toimiville ammattilaisille suunnattaviksi koulutus- ja kehityspalveluiksi. MediaStudio toimii koulutuskeskuksessa sateenvarjon tavoin keräten yhteyteensä media- ja tietoaloille kohdentuvat koulutuspalvelut.

MediaStudion ja koulutuskeskuksen yleisempänä tavoitteena on tukea median kasvupotentiaalisille alueille uutta työllisyyttä, yritystoimintaa ja taloutta. Yksi kanava tuolle uuden yritystoiminnan käynnistämiselle on koulutuskeskuksen yhteydessä toimiva Arabianrannan yrityshautomo, joka osaltaan on profiloitunut juuri mediatuotantoon. Uutena hyvänä kasvualustana tulee osaltaan toimimaan Arabianrantaan rakennettava Audiovisuaalisen alan tutkimis- ja koulutuskeskus.

MediaStudio toimii tiiviissä yhteistyössä korkeakoulun osastojen ja laboratorioiden sekä muiden koti- ja ulkomaisten korkeakoulujen kanssa. MediaStudion tutkimus- ja selvitystoiminta käynnistyi tilaustutkimuksella Helsingin kauppakorkeakoulun uusmediaryhmältä.

Tämä ensimmäinen selvitys koskee uusmediateollisuutta Suomessa vuonna 1997. Selvityksen taustalla on ollut halu saada kuva toimialan yleisestä rakenteesta ja kehityksestä, alan yleisistä toimintaedellytyksistä sekä sen työllistävästä vaikutuksesta. Tutkimus itsessään on synnyttänyt tarpeen jatkaa selvitystyötä tutkien mm. uusmediateollisuuden asiakaskuntaa, asiakkuutta sekä kuluttajien näkyviä ja tulevia profiileja. MediaStudion ja Helsingin kauppakorkeakoulun uusmediaryhmän tavoitteena ei ole tuottaa akateemista tutkimusta perinteisessä mielessä, vaan tutkimus- ja selvitystoiminta kytkeytyy osaksi yrityksille suuntautuvaa palvelutoimintaa.