Fanny Churberg - kymmenen vuotta Suomen Käsityön Ystävien hyväksi

- - Perustaessaan tämän yhdistyksen oli Fanny Churberg varmaan kaukonäkijä ja tietoinen päämäärästään. Hän ei perustanut tapetseriliikettä ei käsityökauppaa vaan taiteen sovelluttamiseksi arkiseen elämään hän valitsi toirnintamuodoksi yhdistyksen. Epäilemättä väikkyi taiteilijatar Fanny Churbergin mielikuvituksessa Wiener Werkstätte'n tapainen taideteollisuusalojen yhtymä. Hän ei suunnitellut Suomen Käsityön Ystävien tehtäväksi työllään kohottaa ainoastaan naiskäsitöitten taiteellista tasoa, ei, hän näki mielikuvituksessaan taidepajan, jossa pirta somistaa kankaan, hopea saa herkän koristemuodon ja raaka puu jalostuu taiteelliseksi huonekaluksi. - -

(Arttu Brummer, liite Suomen Käsityön Ystävien vuosikokoukselle 29.4.1920. VA, SKY:N arkisto, Ca 1.)


Fanny Maria Churberg syntyi 12. joulukuuta 1845 Vaasassa. Hänen isänsä oli Vaasan linnan ja sairashuoneen lääkäri Matias Churberg (1813- 1865), joka oli talonpoikaissukua. Isänisä oli Hämeenlinnan ja Vanajan kirkkoherra Mathias Churberg (1780-1852), jonka isä Johan Mikkelinpoika oli alkanut käyttää sukunimeä Churberg. Fanny oli ylpeä taustastaan ja oli suunnitellut veljiensä kanssa sukunimensä muuttamista Kuurilaksi suvun vanhan kotitalon mukaan, mutta aie oli jäänyt toteutumatta. Tohtori Churherg oli ankara ja monin tavoin originelli, mutta myös hyvin kiintynyt tyttäreensä Fannyyn, joka oli kolmas perheen seitsemästä lapsesta. Heistä neljä oli kuollut nuorena, joten Fanny kasvoi kahden nuoremman veljensä, Waldemarin (1884-1924) ja Torstenin (1852-1882) kanssa.1

Perheen äiti Maria (1814-1858) oli Liperin kirkkoherra Nils Johan Peranderin (k. 1831) tytär. Fannyn ollessa kahdentoista vuoden ikäinen äiti kuoli keuhkotautiin, ja tytär joutui kantamaan osan perheenemännän vastuusta. Talouden hoitamisessa auttoi perheen sukulainen Emma Cannelin, harras uskovainen, jolla Fanny omaksui uskonnollisen maailmankatsomuksen koko elämänsä ajaksi olematta kuitenkaan uskossaan fanaattinen.2

Isä sairastui lavantautiin ja kuoli vuonna 1865. Viimeiset kuukaudet Fanny hoiti häntä yötä päivää. Samoin hän hoiti veljeään Torstenia tämän sairastuttua tuberkuloosiin. Torstenin kuolema 1882 teki Fannyn yksinäiseksi ja vähensi hänen elämänhaluaan ja tarrnokkuuttaan. Waldemar, johon Fannyllä oli ollut lämmin suhde, oli solminut avioliiton vuonna 1877. Liitto päättyi eroon 1890.3

Taloudellisesti sisarusten elämä oli turvattua. Isä oli jättänyt jälkeensä niin suuren omaisuuden, että he tulivat toimeen, saattoivat matkustella ja avustaa muitakin. Fanny tuki taloudellisesti suomalaista lehdistöä, kouluja, teatteria, oopperaa ja lahjoitti mm. Suomalaiselle Normaalikoululle Helsingissä 1.200 mk. Hän halusi myös auttaa huonompiosaisia, köyhiä ja erityisesti työläisnaisia sekä parantaa naistaiteilijoiden asemaa.4

Äidin kuoltua Fanny lähetettiin tyttökouluun Porvooseen. Koulun johtajatar oli perheen sukulainen, rouva Emma Perander. Vuosina 1860-62 Fanny opiskeli Viipurin tyttökoulussa, jonka johtajaksi rouva Perander oli nimitetty, 17-18 -vuotiaana Fanny palasi Vaasaan, josta hän isän kuoleman jälkeen muutti Helsinkiin. Sisarukset asuivat tätinsä Amalia Peranderin luona. Fannyn huonetovereina olivat hänen serkkunsa Anna ja Eva Ingman. Taloudenhoito oli tädin huolena, mutta Fannystä tuli eräänlainen kodin johtajatar. Parin vuoden kuluttua Amalia Perander ja Ingmanin tytöt muuttivat Dresdeniin, jossa he asuivat loppuelämänsä. Fanny aloitti opintonsa taidemaalariksi Helsingissä vuonna 1865.5

Suomalaisuuden puolesta

"Oli lähes itsestään selvää, kuin tähtiin kirjoitet- tu, että Fannystä oli tuleva fennomaani." kirjoitti Fannyn ystävä arkkitehti Jae. Ahrenberg vuonna 1907. He olivat tutustuneet jo lapsuudessaan, kun Fanny vietti loma-aikojaan Viipurissa sukulaisensa Emma Peranderin luona. Abrenbergit ja Peranderit olivat perhetuttuja ja naapureita, jotka tapasivat usein toisiaan. Ystävyydestä ja yhteistyöstä huolimatta Jac. Ahrenberg ei tahtonut koskaan hyväksyä Fannyn suomenmielisyyttä. Hän viittaa tähän muistelmissaan monta kertaa. Heidän tutustuessaan Fanny puhui pohjalaisittain "hampaat yhdessä karkeaa ja kovaa ruotsia, ja sietämättömän rumaa suomea". Kielteisen asenteensa suomalaisuutta kohtaan Ahrenberg osoitti myös seuraavin sanoin:

Suomenmielisyys ympäröi jäämöhkäleenä hänen sydäntään - ruotsalaiset ja suomalaiset verisolut eivät tahtoneet hänen suonissaan sulaa yhteen. Taidetta ja runoutta rakastavana, lämpimänä ja naisellisena hän oli ruotsalainen. Se oli ruotsalaisen veren laulua hänessä, mutta yhtäkkiä hänen olemuksensa muuttui. Vastustushaluisena, itsepäisenä ja emansipoituneena hän hyökkäsi tämän maan ihmisten ja olojen kimppuun, jotka historia kerran vuosisatojen aikana oli sellaisiksi luonut.6

Fanny Churberg oli itse ylpeä omasta talonpoikaistaustastaan. Suomalaisuudesta tuli hänen tärkeä harrastuksensa samoin kuin feministisistä pyrkimyksistä. Helsinkiin muutettuaan hän alkoi ottaa suomenkielen tunteja Elias Lönnrotin tyttärellä, vaikkei koskaan oppinutkaan suomea kunnolla. Juuri tuolloin suomalaisuuspyrkimykset olivat muuttuneet puoluesodaksi, jonka innokkairnpiin taistelijoihin Fanny kuului. Suomalaisen puolueen henkilöriidat saivat hänet eroamaan puolueesta 1883.7

Ajatus Suomen Käsityön Ystävien perustamisesta

1870-luku oli otollinen erilaisille kansallisille pyrkimyksille, joiden päämäärät olivat isänmaallisia ja sivistäviä. Muissa Euroopan maissa oli pyritty elvyttämään taideteollisuutta, jota pidettiin rappiollisena. Suomalaisen taideteollisuuden kehittämiseksi oli perustettu Veistokoulu 1871 ja Suomen Taideteollisuusyhdistys 1875. Syksyllä 1874 päätti Viipurilainen osakunta ruveta keräämään kansanpukuja ja muita esineitä silloisen kuraattorinsa Otto Donnerin kehotuksesta. Kokoelmat esiteltiin kesällä 1876 Helsingin teollisuusmessuilla Tukholman Nordiska Museetin esimerkin mukaisesti.

Keisarinna Maria Feodorovnalle lahjoitettiin Lappeenrannan vierailun yhteydessä vuonna 1885 vene, jossa oli Käsityön Ystävien valmistamia tekstiileitä. Venettä soutivat kansallispukuiset neidot, mm. Ida Aalberg, joka on kuvassa edessä oikealla. Kuva Museovirasto, historian kuva-arkisto.

Näistä esineistä muodostui Kansallismuseon kan-satieteellisten kokoelmien perusaineisto.8

Taideteollisuuden ja käsitöiden alalla haluttiin omien kansallisten mallien avulla luoda uusi ja it-senäinen "suomalainen tyyli". Suomalaisten kansantekstiilien geometrinen selkeys viehätti tyylijäljitelmiin kyllästyneitä ihmisiä.9 Tämä ilmiö liittyi kiinteästi kansallis- ja kansallisuustietoisuuden lisäämiseen. Kehitys oli hyvin samantapainen muissakin Euroopan maissa. Vahvaa kansallishenkeä pidettiin valtion vahvuutena ja sen luominen edellytti nk. rahvaan sivistämistä ja sivistyneistön ja kansan lähentämistä toisiinsa.10

Myös Fanny Churbergissä oli herännyt mielenkiinto kansankäsitöitä kohtaan. Opiskeluvuosinaan Dösseldorfissa ja Pariisissa Fanny oli nähnyt kansatieteellisten kokoelmien näyttelyitä ja ihastunut varsinkin tekstiileissä näkemäänsä muotokieleen. Palava innostus kehittää vanhojen käsitöiden muotokieli kansalliseksi taiteenhaaraksi myös Suomessa vahvistui hänessä erityisesti 1870-luvun puolivälin jälkeen.11

Ajatus Suomen KäsityönYstävien perustamisesta ei ollut alunperin Fanny Churbergin idea, mutta häntä voidaan pitää ajatuksen toteuttajana. Ilman häntä Käsityön Ystävät olisi luultavasti kuihtunut jo alkuunsa. Myös Jac. Ahrenberg innostui toimimaan "vanhan suomalaisen tyylin säilyttämiseksi ja uudistamiseksi". Tosin hän jättäytyi myöhemmin toiminnasta syrjemmälle siirtyessään Suomen Taideteollisuusyhdistykseen.12

Ahrenberg oli itsekin kerännyt kansankäsitöitä Itä-Suornesta ja julkaisi vuosina 1878-1882 kahdeksan vihkosta suomalaista ornamentiikkaa kokoamastaan aineistosta.13 Keräämiään esineitä hän oli lahjoittanut ruotsalaiselle taidemaalari Hanna Wingelle, joka toimi vuonna 1874 Ruotsissa perustetussa Svenska Handarbetets Vänner -yhdistyksessä. Hanna Winge, historian professori Mårten Eskil Wingen puoliso, lupasi antaa arvion kokoelman taiteellisesta arvosta yhdessä professori Fredrik W. Scholanderin kanssa, joka oli myös Abrenbergin entinen opettaja. Sekä Winge että Scholander olivat kiinnostuneita sekä töiden muodoista että väreistä. Samalla he kehottivat suomalaisia keräämään ja säilyttämään kansankäsitöiden malleja ennen kuin koneellisesti valmistetut tekstiilit syrjäyttäisivät ne.14

Nähtyään Ahrenbergin keräämät tekstiilit, ehdotti Hanna Winge kirjeessään Ahrenbergille, että Suomeen perustettaisiin Svenska Handarbetets Vänneriä vastaava yhdistys. Ahrenberg antoi kirjeen Churbergille, joka innostui heti asiasta. Aatetta alkoivat ajaa myös taidemaalarit Severin Falkman ja Fredrik Ahlstedt, muinais- ja kansantieteen tutkija Theodor Schwindt sekä toimitusjohtaja Ferdinand Tilgmann. Suomalaisuuspyrkimysten liittäminen perustettavan yhdistyksen tavoitteisiin aiheutti ilmeisesti erimielisyyksiä. Ainakin Ahrenberg halusi toimia vain taideteollisuuden edistämisen hyväksi.15

Ahrenberg ja Churberg laativat yhdessä vetoomuksen, joka julkaistiin nimettömänä 2. huhtikuuta suomeksi Uudessa Suomettaressa ja ruotsiksi 4. huhtikuuta Morgonbladetissa. Lähes koko etusivun pituisessa kirjoituksessa moitittiin suomalaisia naisia pariisilaisten muotioikkujen seuraamisesta ja kiinnitettiin huomio niihin kansankäsitöihin, joita ylioppilaat olivat keränneet. Suomalaisia naisia kehotettiin ryhtymään toimiin Ruotsin mallin mukaisesti. Föreningen för Handarbetets Wännerin toiminta esiteltiin julkaisemalla osa säännöistä. Niiden mukaan yhdistyksen tehtävänä oli ylläpitää Tukholmassa laitosta, jossa valmistettiin kansankäsitöiden pohjalta mallikappaleita, sovellettiin uusia työtapoja sekä opetettiin kudontaa, kirjontaa, nypläystä ym.

Edelleen ruotsalaisen yhdistyksen tuli hankkia maaseudulta arvokkaita kansanomaisia käsitöitä, joiden mukaan voitiin tehdä uusia malleja sekä kerätä arpajaisten avulla varoja toimintaan. Palkintoina jaettiin yhdistyksessä valmistettuja tuotteita sekä mahdollisia lahjoituksia, ja näin saatiin uudet taideteollisuuden tuotteet leviämään yleisön tietoisuuteen. Halukkaille lainattiin ja vuokrattiin sovellettuja malleja. Mahdollisuuksien mukaan järjestettiin jäsenille ja työntekijöille sekä kotimaahan että ulkomaille suuntautuneita opintomatkoja.

Vetoomuksen lopussa kehotettiin Suomen naisia keräämään myytäväksi tai arvottavaksi tarkoitettuja käsitöitä, joilla kerättäisiin pääoma tulevalle yhdistykselle. Ehdotettiin myös, että Tukholmaan lähetetään sopiva henkilö opiskelemaan mallipiirustusta ja vanhojen kuosien uudenaikaisiin työtapoihin sovelluttamisessa käytettäviä työtapoja. "Mutta ryhtykäämme toimeen tänään eikä huomenna taikka vuoden perästä" päättyi kirjoitus ponnekkaasti.16

Ruotsin Handarbetets Vänner oli päässyt toiminnassaan hyvään alkuun. Sen tuotteita oli ollut mukana myös kotiteollisuusnäyttelyissä Helsingissä ja Turussa 1875. Yhdistyksen toimintaperiaatteet olivat tulleet näin suomalaisille tutuiksi ja ne otettiin Suomeen perustettavan yhdistyksen esikuvaksi sääntöjen sanamuotoa myöten. Huhtikuun 21. julkaistiin Uudessa Suomettaressa ja Morgonbladetissa ilmoitus, jolla kutsuttiin Suomen Käsityön Ystävien perustamisesta kiinnostuneita henkilöitä kokoukseen. Suomen Käsityön Ystävien päämääräksi ilmoitettiin tuolloin "palauttaa muinaiset suomalaiset kaavat sekä naisten käsitöihin että myös kutousteollisuuteemme".17

Huhtikuun 23. päivänä kokoontui Seurahuoneelle runsaasti väkeä. 92 kirjoitti nimensä osanottajalistaan ja 56 heistä lupasi avustuksia tulevalle yhdistykselle. Kokouksessa päätettiin järjestää syksyllä arpajaiset, joiden tuotto käytettiin Suomen Käsityön Ystävien yhdistyksen perustamiskustannuksiin. Kokouksessa muodostettiin väliaikainen toimikunta, joka kokoontui kerran viikossa kansatieteelliseen museoon antamaan yleisölle neuvoja arpajaistöiden valmistamista varten. Fanny Churbergin ja Jac. Ahrenbergin lisäksi siihen kuuluivat myös Magnus von Wright, Ernst Nordström, Minette Munek, Hanna Snellman, rouva A. Winter, Malvina Weckman sekä Theodor Schwindt.18

Toukokuussa pidettiin yliopiston juhlasalissa konsertti yhdistyksen hyväksi ja seuraavassa marraskuussa arpajaiset "ylioppilasten kansatieteellisen museon hyväksi annetun kirjallis-soitannollisen iltaman yhteydessä". Kun keisarillinen senaatti vahvisti yhdistyksen säännöt heinäkuussa 1880, oli Suomen Käsityön 'Ystävien toiminta päässyt jo hyvään vauhtiin.19

Suomalaisen käsityön edistäminen ja sen jalostuttaminen isänmaalliseen ja taiteelliseen suuntaan

Suomen Käsityön ystävien sääntöjen mukaisesti uuden yhdistyksen tärkein tehtävä oli keräämällä ja ostamalla kaikkia kansanomaisia malleja ja soveltaa niitä nykyaikaisiin tarpeisiin. Näin voitiin työllistää vähävaraisia ihmisiä ja antaa opetusta taidekäsitöiden valmistuksessa.20 Lisäksi toimitettiin lankoja ja järjestettiin kilpailuja ja näyttelyjä. Käytännössä keräys ja soveltaminen tarkoittivat tekstiiliornamenttien kirjontaa tai kudontaa mallitilkuiksi, joista kuvioaiheet voitiin siirtää uusien tekstiilien kuoseiksi. Värejä ja kuvioiden kokoa saatettiin vapaasti muutella ja niitä sijoitettiin alkuperäisestä poikkeaviin tekstiileihin, sohvatyynyihin, pöytäliinoihin, keinutuolinmattoihin, nenäliinoihin ja solmioihin. Aluksi töiden tilaajakunta käsitti pääasiassa pääkaupungin sivistyneistön perheitä. Ensimmäisten vuosien toimintaa rajoittivat vähäiset varat. Yhdistyksen perustamiseksi järjestetyt arpajaiset olivat olleet tuottoisat, mutta seuraavien vuosien arpajaistulot jäivät huomattavasti pienemmiksi. Yhdistyksen jäsenmaksut tuottivat nekin vähän, koska jäsenmäärä vaihteli 20 ja 40 välillä.

Mallikokoelmat kasvoivat sen sijaan nopeasti. Malleja jäljennettiin kutoen ja kirjoen, niitä ostettiin ja saatiin lahjoituksina. Keruu ei rajoittunut ainoastaan tekstiileihin, vaan myöhemmin kokoelmiin kertyi välitysmyyntiä varten myös kanteleita, puukkoja, veitsiä, lusikoita ja tuohitöitä. Yhdistys lunasti vuonna 1880 mm. Theodor Sehvindtin Itä-Suomesta keräämän kokoelman, rouva Edla Rongainin litistä keräämät työt ja ylioppilas Hjalmar Schulmanin Laatokan pohjoispuolen pitäjistä kokoamat mallit. Vuonna 1885 saatiin Gösta Sundmanilta lahjoituksena 220 pitsin kokoelma.21

Mallivarastossa on ilmeisesti ollut tuhansia töitä. Kun Suomen Käsityön Ystävät täytti 90 vuotta 1969, lahjoitettiin Suomen Kansallismuseolle 900 tekstiilimallin kokoelma, johon sisältyi 175 alkuperäistä esinettä ja 195 pitsinmallia. Loput olivat sovellettuja eli vapaasti kopioituja malleja, joista 446 oli valmistettu kirjoen ja 84 kutoen. Mallitilkuissa toistuvat useimmiten Karjalan kannaksen tekstiileille, päähineille, käspaikoille, esiliinoille ja paitojen etumuksille eli rekoille ominaiset geometriset kuviot. Sovellutuksissa kuvioita oli suurennettu, alkuperäisen puuvillalangan asemesta oli käytetty villalankaa ja pohjakankaana kirjontatyötä helpottavaa panania- tai kanavakangasta. Värit ovat joissakin tilkuissa silmiinpistävän kirkkaat ja kovat. Käsityön Ystävien omassa arkistossa sekä Taideteollisuusmuseon Suomen Käsityön Ystävien arkistossa on vielä satoja kudottuja ja kirjottuja mallikopioita.22

Kansanomaiset mallit olivat pitkään Suomen Käsityön Ystävien toiminnan sisältö. Aluksi työtilana oli huone ylioppilaiden kansatieteellisessa museossa, joka sijaitsi Suomalaisen normaalilyseon tiloissa Ratakatu 4:ssä. Vuosina 1880-1883, jolloin liikettä pidettiin auki kaksi tuntia päivässä, toimi sen hoitajana neiti Hanna Eck. Häntä seurasi ensin Hilda Stråhlman 1883-1887 ja myöhemmin Charlotte Ratnsay. Kun yhdistys sai 1883 uuden toimitilan Aleksanterinkadulla erään jalkineliikkeen takahuoneessa, aukioloaikaa pidennettiin neljään tuntiin päivässä. Huone oli kuitenkin ahdas ja vaikeasti löydettävissä, joten seuraavana vuonna vuokrattiin Aleksin varrelta toinen liiketila. Tosin sekin osoittautui liian pieneksi.23

Fanny Churberg kuului yhdistyksen johtokuntaan vuosina 1880-1883, muttei halunnut koskaan puheenjohtajaksi. Hän työskenteli aktiivisesti yhdistyksen hyväksi senkin jälkeen, kun oli luopunut johtokunnan jäsenyydestä. Hän organisoi toimintaa, valitsi malleja ja valvoi työn suoritusta. Lisäksi hän hoiti monia juoksevia asioita, hyväksyi laskut ja hoiti kirjeenvaihdon maaseudulla olevien asiamiesten kanssa ja kirjoitti opastavia artikkeleita eri julkaisuihin. Uusia malleja kehitettäessä hän seisoi kutojan vieressä antaen ohjeita ja ojentaen erivärisiä lankoja tarpeen mukaan. Näin uusi malli syntyi kutoessa ilman työpiirustusta, mikä selittää sen, ettei Käsityön Ystävien arkistossa ole yhtään Fanny Churbergin nimellä olevaa luonnosta. Fanny oli alussa yhdistyksen "kaikki kaikessa" ja työntekijöiden keskuudessa pidetty.24

Vuonna 1885 yhdistys sai Oulun suomalaiselta seuralta rahalahjoituksen ja samana vuonna myönnettiin valtionapua viideksi vuodeksi. Taloudellisen tilanteen helpottuminen antoi mahdollisuudet entistä monipuolisempaan toimintaan. Samana vuonna olivat keisari Aleksanteri 111 ja keisarinna Maria Feodorovna tulossa vierailulle Suomeen. Silloinen Viipurin lääninarkkitehti Jac. Ahrenberg sai tehtäväkseen uusia ja sisustaa vieraita varten ns. Fontellin talon Lappeenrannassa. Ahrenberg pyysi Fanny Churbergia huolehtimaan kaikista talon tekstiileistä lukuun ottamatta eräitä huonekalun päällisiä, jotka ryhmä viipurilaisia naisia valmisti Ahrenbergin vaimon, taidemaalari Widolfa Ahrenbergin johdolla. Talon kahdeksaan huoneeseen valmistettiin runsaasti mattoja, pöytäliinoja ym. sisustustekstiileitä. Kaikissa Käsityön Ystävien samoin kuin viipurilaisten naisten valmistamissa tekstiileissä oli suomalaisia kansankäsitöiden kuvioiaiheita muunnettu vapaasti sekä värien että koon suhteen. Lisäksi Käsityön Ystävät valmistivat ne työt, jotka olivat keisarinnalle lahjoitetussa veneessä.25