Kuvallisen sommittelun perusteet -kurssi  

Kurssi kuuluu Taideteollisen korkeakoulun avoimen yliopiston ohjelmaan. Kurssi toteutetaan uutta teknologiaa hyödyntäen.  monimuoto-opetuksena.

Syksyllä-97 toteutettiin kurssista pilotti. Nykyisen kurssin tapaamiset ovat maanantaisin, jolloin Taikissa työskentelevät opiskelijat tapaavat videoneuvotteluyhteyden välityksellä kurssiin osallistuvan yhteistyöoppilaitoksen ryhmän. 

Kurssin tarkoitus on tutustua visuaalisiin ilmiöihin ja antaa valmiuksia soveltaa näihin liittyviä keinoja erilaisissa yhteyksissä. Kurssilla opiskelija lähestyy visuaalisia ilmiöitä yksilöllisistä lähtökohdista ja oppimista tuetaan kurssilla mm. yhteisöllisen oppimisen avulla.

Kurssin hyväksyttävä suorittaminen edellyttää kurssiin sovelletun oppimispäiväkirjan l.portfolion tekemistä.

Opiskeluun liittyvää materiaalia päivitetään viikottain kurssiohjelman mukaisesti teksti sekä kuvamateriaali -sivuille. 

Kurssilla pyritään tarkastelemaan sommittelun perusteita arkipäivän valossa.
Yhä useammat joutuvat niin työssään kuin vapaa-aikanaan tekemisiin erilaisten visuaalisten ongelmien kanssa, joissa joudutaan kuvallisten valintojen eteen. Kurssilla  käsitellään kuvallisen sommittelun perusasioita sekä -käsitteitä, jotta kuvallisen viestinnän vahva vaikutus erilaisissa yhteyksissä tulisi huomioiduksi ja sitä voitaisiin hyödyntää mielekkäästi.     

Lisätietoja kurssista opiskelijoille sekä muille kiinnostuneille antaa kurssin vetäjä.