KOSKIVAARA, Katarina

VIIMEINEN VALOKUVA

Lopputyö

Näyttely IKI on kuvattu kesällä 1992 Sotkamossa, pääosin Hiidenportin kansallispuistossa mutta myös läheisellä Porkansalolla, jonka hakkuista on kiistelty. Kuvausmetodi on ollut seuraavanlainen: olen ensin patikoinut ilman kuvausvälineitä ja vain ottanut vastaan, sitten palaan myöhemmin samankaltaisissa valo-olosuhteissa kuvaamaan. Näin maiseman tuottama tunnetila on herkemmin koettu ja kuvaamiseen voi keskittyä erikseen.

Näyttelyn olen vedostanut Kenthene-gold paperille, jonka pohjasävy on kulta. Päivänvalossa tämä paperi on melko mitäänsanomattoman näköistä, mutta oikein valaistuna pimeässä tilassa kuva saa lisää syvyyttä, melkeinpä kolmiulotteisen tunnun. Lisäksi kultaan liittyy mielikuvia, jotka tukevat kuvien sisältöä: hurmio, hartaus, ikoni, pakanuus.

Yksi näyttelyn "päähenkilöistä" on karhunkorvakiveksi ristimäni siirtolohkare lähellä leiri- paikkaani Porkkajärven rannalla. Se on mukana kahdessa kuvassa, jotka paljastavat sen kaksi luontoa: sen pehmeä, pyöreä nallemainen niska ja jäyhä, uhkaava julkisivu - luonnossa on kaksi puolta, molemmat on pidettävä mielessä, jos aikoo pärjätä. Metsä tuntuu myötäilevän tunnetilojasi - totuus onkin päinvastainen.

Kirjallinen osa erittelee sitä, kuinka käsitykseni valokuvasta on muuttunut opiskelun aikana. Aluksi uskoin kuvan välittävän tietoa, välillä luulin sitä kokonaan kuolleeksikin enkä halunnut sellaisia tehdä. Oman kuvaamiseni käsitän hiljaiseksi vuorovaikutukseksi maiseman kanssa. Luontoa olen halunnut kuvata siksi, että se on ainoa järjestelmä, johon suostun kuulumaan, joka on kova mutta ei tunne pahuutta. En pyri esittämään tunnetilojani maiseman avulla. Kuvaamani maisemat olen tuonut näkösälle aiheuttamaan tunnetiloja katsojassa.

AINEISTO: näyttely Laterna Magican galleriassa 8. - 14. 3. 1993, kirjallinen osa
ASIASANAT: maisema, valokuva