Pvm: 02.11.1998

Osasto: Muoti- ja tekstiilitaiteen osasto

Koulutusohjelma: Tekstiilitaide

Tekijä: Puhto Sari Pauliina

Työn nimi: Botanica

 

 

Lopputyöni koostuu painamistani kankaista, kahdesta näyttelystä (Galleria Atski 31.8-11.9.-98 ja Into-galleria 30.9.-11.10.98) Kasvistoa tarkoittava "Botanica" on sekä jälkimmäisen näyttelyni että koko lopputyöni nimi.

Aiheena näyttelytöissäni on kasvimaailma, erityisesti kukat vapaasti käsitellen. Kuviomaailma on kulkenut mukanani jo pitkään ja tullut esiin useissa töissäni. Halusin tehdä iloista ja värikästä jälkeä, helpotusta synkkyyteen. Olenkin saanut paljon ilahduttavaa palautetta yleisöltä. Tekovaiheessa kankaat toimivat hyvän mielen terapiana itsellenikin.

Suurin osa kankaista on painettu vahakaaviolla. Tällä menetelmällä pääsin haluamaani, vapaan maalaukselliseen lopputulokseen. Käytin myös paperi- ja valotettuja kaavioita joko yksinään tai yhdistettynä vahakaavion kanssa. Toisiaan täydentämään syntyi kaksi värimaailmaa, vaalea harmaasävyinen ja hehkuvan punainen. Pohjakankaista osan värjäsin itse, osan löysin valmiiksi oikean värisinä. Painoväreinä käytin pigmentti- ja reaktiivivärejä sekä pigmenttietsiä.

Kirjallisessa osuudessa käsittelen kehitystäni tekstiilitaiteilijana laajemmalti. Ajallisesti teksti kulkee v.96 Ateenassa viettämästäni jaksosta monen vaiheen ja projektin kautta tähän päivään. Minulle tärkeitä oppimisjaksoja ovat olleet mm. näyttelyihin osallistuminen ja harjoittelu tekstiiliteollisuudessa. Käyn läpi myös näyttelyn järjestämiseen liittyviä asioita ja ongelmia Lopuksi pohdin tekstiilitaiteilijana olemista ammattina ja omia tulevaisuudensuunnitelmiani.

 

Aineisto: Teksti kuvineen ja liitteineen

Asiasanat: tekstiilitaide, tekstiilisuunnittelu, kankaanpainanta