Pvm: 1999

Osasto: Keramiikka - ja lasisuunnittelun osasto

Tekijä: Räsänen Jaana

Työn nimi: Valo

 

Lopputyöni "Valo" koostuu materiaalitutkimukseen osallistumisesta ja taiteellisesta työstä. Tarkastelen myös näiden kahden vuorovaikutusta ja rinnakkaista etenemistä.

Toimin tutkimusapulaisena tammikuusta 1998 tammikuuhun 1999 poronluuposliinitutkimuksessa, jonka tilaajana oli Sodankylän kunta. Tutkimus oli esitutkimusvaihe, jonka tavoitteena oli osoittaa poronluun soveltuvuus keramiikan raaka-aineeksi. Tämä tavoite toteutui.

Olen käyttänyt poronluuposliinia myös taiteellisessa työssä. Tavoitteenani oli hyödyntää luuposliinin poikkeuksellisia ominaisuuksia: valkoisuutta ja läpikuultavuutta. Lopputyöni taiteellisessa osassa korostui kokeellinen lähestymistapa materiaalin käsittelyssä. Töiden valaisemisella oli suuri merkitys. Valon ja varjon on kohtaaminen luuposliinin pinnalla kertoi aineettoman ja aineen kohtaamisesta, henkisen ja fyysisen maailman rajapinnasta. Valo läpivalaisi teokset korostaen pinnan pienimpiäkin yksityiskohtia. Pinnan tekstuurin tekivät useat eri materiaalit, esim. heinät, oksat ja strasseli. Nämä materiaalit paloivat pois keramiikan polttoprosessin aikana jättäen jälkeensä muotoisensa tyhjän tilan.

Teokset olivat esillä näyttelyssä "Valo" Galleria Atskissa, Taideteollisessa korkeakoulussa 1.3.-12.3.1999. Materiaalitutkimuksesta oli esillä näyttely keramiikka- ja lasisuunnittelun osaston näyttelytilassa 27. 2.-1. 4. 1999.